Reseptin teki minulle erityisen houkuttelevaksi cinder toffee, toiselta nimeltään honeycomb. Se on sokerista ja vaaleasta siirapista tehtyä toffeeta, jonka rapea, huokoinen rakenne syntyy ruokasoodan aikaan saaman vaahtoamisen tuloksena. Linnakadulla toimi vielä alkukesään saakka pieni makeiskauppa, jossa tätä herkkua myytiin suklaakuorrutteisena. Cinder toffeen valmistuksella aloitettiin. Sokeria ja vaaleaa siirappia kattilaan, ja seosta keiteltiin, kunnes se muuttui tumman karamellimaiseksi. Joukkoon lisättiin sitten kaksi teelusikallista ruokasoodaa, joka sai kiehuvan kuuman toffeen kuohumaan. Kippasin toffeevaahdon öljytylle leivinpaperille jäähtymään.
Murskasin jäähtyneen, rapean cinder toffeen käsin pieniksi palasiksi ja kääntelin palat vaahdon sekaan. Kauhoin massan rasiaan ja panin rasian pakastimeen. Sitten jäin odottelemaan työn tuloksia.
Vajaan kolmen tunnin kärvistelyn jälkeen oli pakko mennä raottamaan rasian kantta. Ensimmäiset maistiaiset osoittivat, että olisi ehkä pitänyt malttaa vielä tunnin verran. Jäätelö rasian keskiosissa ei ollut vielä aivan täysin jäätynyt. Herkkuahan se toki oli, joskin aika makeaa. Jäätelömassaanhan ei sokeria tullut lainkaan, joten kaikki makeus tuli kondensoidusta maidosta. Rapeat toffeesattumat olivat aivan parasta.
Kotijäätelöähän voi tehdä monella eri reseptillä. Joihinkin tulee kananmunaa, joihinkin ei. Toisia pitää sekoitella puolen tunnin välein jäätymisprosessin aikana, toisia ei. Jäätelökoneella tehdyt jätskit ovat sitten vielä oma lukunsa. Tämä resepti oli kyllä aika voittaja herkullisuus-helppous-suhteessaan, mutta voisin kokeilla muitakin makuja. Jos vaikka piparkakkua joulun aikaan…
No comments:
Post a Comment