Viikko 22. My Goodness, My Guinness!

Sattuipa eräänä päivänä byroolla prokrastinoidessani, että törmäsin tällaiseen stoutleivän ohjeeseen Guardianin sivuilla. Olen usein harkinnut oluen käyttöä ruokaan tai leipomiseen, mutta se on aina jäänyt tuonnemmaksi. Koska olen perso tuoreelle leivälle, tämä resepti osui ja upposi.

Oluthifistelijät tietävät, että stout on tumma pintahiivaoluttyyppi, jonka tunnetuin edustaja lienee irlantilainen Guinness. Guinness-pulloon omakin käteni kaupassa tarttui, ja sen lisäksi reseptissä listataan ruis- ja vehnäjauhot, hiiva, suola, öljy, kauraryynit sekä buttermilk tai valinnaisesti jogurtti. Maustamatonta jogurttia olen tavannut täällä käyttää kaikkien hapanmaitotuotteiden asemesta ruuanlaitossa. Buttermilk on piimän kaltainen maitotuote, jota ei kuitenkaan kaikista kaupoista saa, joten jogurtti kauppalistassani luki, kunnes lähikauppaan vasta ilmestyneeltä puolalaisen ruuan hyllyltä löytyi kefiiriä! Sitä riitti juotavaksi asti, sillä isosta purkista leipäjuureen tarvittiin vain 50 grammaa. Sen seuraksi sekoittelin kulhossa 440 millilitraa (tavallinen tölkkimitta) Guinnessia, 150 gramma ruisjauhoja sekä ½ teelusikallista kuivahiivaa. Seos jäi pyyhkeen alle yöpymään.


Sunnuntai-iltapäivällä sitten sekoittelin kuplivaan ja raikkaan happamaan juureen vehnäjauhoa ja suolaa ja nostatin ohjeen mukaan ensin 90 minuuttia, sitten leivoin limpun (tai oikeastaan käytin taikinan jauhotetulla pöytätasolla pyöristymässä) ja nostatin vielä tunnin. Lopuksi leivän pinta siveltiin vedellä ja pintaan ripoteltiin kauraryynejä. Pari viiltoa pintaan ja uuniin noin 45 minuutiksi.

Uunista tulvivien huumaavien tuoksujen vanavedessä tuli muhkea limppu, joka oli pinnalta rapea ja sisältä kuohkea. Mallas etenkin tuoksui, mutta myös maistui leivässä. Luomuvoinokare lämpimän siivun päällä kruunasi ehkäpä herkullisimman iltapalan ikinä (tai ainakin lähimenneisyydessä).

Uskallanpa kehaista, että leivän koostumus oli paras, jonka olen saanut aikaan. Vielä tänään maanantainakin his and hers -lounaslisukkeiden seurana (itselleni katkarapuchevicheä, paremmalle puoliskolle kylmäsavulohta, tilliä ja sitruunaa) leipä oli pehmeä, kuohkea ja maukas. Vaikka prosessi on pitkähkö, aikaa varsinaiseen aktiiviseen tekemiseen tällä reseptillä kuluu vähän, ja työvaiheet ovat helppoja kuin heinänteko. Jos tuota reseptiä lähtisin tuunaamaan, lisäisin varmaankin vähän siirappia tai melassia pyöristämään maltaan makua. Luulen, että tuossa voisi olla myös ihanteellinen aines kunnon pekonileipään paistetulla sipulilla ja HP-kastikkeella...