Viikko 47. Linnakadun juustolan debyytti

Projektityölistallani on jonkin aikaa ollut pari juustoa: kotijuusto ja piimäjuusto. En ole vielä niiden tekoon ryhtynyt, mutta kun uusimassa Glorian Ruoka & Viini -lehdessä oli ohje ricottajuustolle, päätin hankkiutua eroon juustoneitsyydestäni, sillä olin ajatellut joka tapauksessa tehdä itse pizzaa sunnuntai-iltana. Ricotta sopii täydellisesti valkoisen pizzan täytteeksi.

Prosessihan oli varsin helppo. Tarvittiin vain täysmaitoa, kuohukermaa, suolaa ja vastapuristettua sitruunamehua. Maitoa, kermaa ja suolaa keitettiin ensin keskilämmöllä kymmenisen minuuttia, jonka jälkeen kattilaan lisättiin sitruunamehu. Tämän jälkeen seosta sekoiteltiin miedommalla lämmöllä vielä pari minuuttia, kunnes se alkoi muuttua rakeiseksi. Rakeinen juustomassa kaadettiin sitten harsokankaalla vuorattuun siivilään, joka oli kulhon päällä. Juustomassa jätettiin valumaan reiluksi tunniksi, minkä jälkeen se kaavittiin siivilästä purkkiin ja jääkaappiin odottamaan käyttöä.

Yllätyksekseni koko homma todella eteni näin yksinkertaisesti. Tein vain neljänneksen lehden reseptistä ja huomasin, että sitruunamehua tarvittiin pienempään satsiin hieman enemmän kuin neljännes. Lopputulos oli kuitenkin vienosti sitruunalle tuoksuva ja maistuva tuorejuusto, joka olisi kelvannut jälkiruokaankin. Vau. Tästä rohkaistuneena taidan seuraavaksi kokeilla kotijuustoa. Ehkäpä siinä unelmieni kivijalkadelissä Tampereella myydään Tarun Juustolan käsintehtyjä juustoja. Paitsi että suomalainen elintarvikelainsäädäntö ja EU ovat tehneet kaikenlaisen harrastekokoluokassa tapahtuvan ruokatuotteiden tekemisen ja myynnin mahdottomaksi.

No, kotikeittiöön eivät säännöt ja direktiivit ulotu, joten käytinpä hyödykseni myös juuston valutuksessa syntyneen heran, johon leivoin pizzataikinan. Taikinaan sekoiteltiin Tipo 00 -vehnäjauhoja, eli erittäin hienoksi jauhettuja vehnäjauhoja, sekä semolinaa (eli mannasuurimoita), suolaa, sokeria, kuivahiivaa ja sitä heraa. Nostatuksen aikana valmistin täytteet.

Valkoisia pizzoja varten värväsin paremman puoliskon viipaloimaan yhden suuren tuoreen herkkusienen sekä silppuamaan yhden valkosipulin kynnen. Lisäksi grillasin kuumalla pannulla oliiviöljyssä munakoisoviipaleita, viipaloin punasipulia ja raastoin parmesaania. Ensin kaulitulle pohjalle ripotellaan hienoksi silputtua valkosipulia, sitten lusikankärjellisiä pestoa sekä sitä ricottaa. Seuraavaksi levitellään sieniviipaleet, sipuli ja grillatut munakoisot ja lopuksi hyppysellinen auringonkukansiemeniä ja parmesaaniraastetta.

Punaiset pizzat saivat hieman perinteisemmän täytteen. Tomaattikastiketta varten kuullotin oliiviöljyssä valkosipulisilppua ja kuivattua, murskattua chiliä. Lisäsin kattilaan tomaattimurskaa, suolaa, pippuria, sokeria ja hieman oreganoa. Keittelin kastiketta kokoon ja lopuksi surautin sauvasekoittimella soseeksi. Sen päälle ladoin unkarilaista pepperonia, punasipulia, tuoretta mozzarellaa sekä emmentalraastetta.

Pizzoja herkuteltiin sitä mukaa kun ne tulivat uunista, ja katalonialainen punaviini oli verraton kumppani molemmille pizzoille. Jopa munakoisoja ujosteleva parempi puolisko piti valkoisesta pizzasta. Pizzakupu täynnä olikin sitten hyvä kellahtaa sohvalle viikonlopun päättävän elokuvan ääreen.

Viikko 46. Vacas flacas

Joululoman jäljiltä jääkaappi oli pullollaan kaikenlaista: juureksia, kastikkeita, avattuja juustoraastepusseja ja purkkeja. Olen ennenkin tässä blogissa maininnut, etten tykkää heittää ruokaa hukkaan, niinpä päätin nytkin ensin tyhjentää kaappia ja käydä vasta sitten kaupassa. Kaapintyhjennysvimmassa eräänä arki-iltana syntyi flatbreadeja iltapalaksi liikuntaharrastuksesta palaavalle paremmalle puoliskolle sekä porkkanasosekeittoa arkilounaaksi. Porkkanakeitto sopii sikäli projektiruuaksikin, etten ole koskaan sitä tehnyt. Kaiken lisäksi resepti oli ihan itse keksimäni.

Flatbreadit valmistin samalla ohjeella kuin viimeksikin. Päällisiksi jääkaapista löytyi pestoa, pancettaa, kirsikkatomaatteja ja emmentalia toisiin ja salsaa, jalapenoja ja mozzarellaa toisiin. Molempiin laatuihin lisäsin itselleni vielä sipulia. Tulihan jälleen todettua, että tuo flatbread-resepti on aivan mainio. Täytteetkin maistuivat herkullisilta Attenborough’n luonto-ohjelman äärellä. Arki-illan iloja.

Jostain syystä vihanneslokerosta löytyi aivan valtavasti porkkanoita. Kuorin suurimman osan niistä, sekä pari perunaa ja pätkän palsternakkaa. Pilkoin ne yhdessä puolikkaan sipulin kanssa kattilaan. Kaadoin päälle kanalientä, jonka olin ennen joulua ostanut ja jonka viimeinen päiväys oli mennyt pari päivää sitten. Keitin juurekset kypsiksi ja lisäsin hieman mustapippuria. Lopuksi soseutin tietysti koko komeuden. Keitto nautiskeltiin torstailounaana työpaikalla pancettakuutioiden, sipulisilpun ja leivän kera.

Tyhjennysvimmassa syntyi vielä loppuviikosta lounaspasta säilötyistä luumutomaateista ja chorizosta sekä sunnuntai-iltapala porkkanaruisletuista pancettakuutioiden (kyllä, niitä tuli ostettua aika paljon ennen joulua), paistetun sipulin, kirsikkatomaattien ja crème fraîchen kera. Tässä suolaisten lettujen ohje, joka on oma muunnelmani eräästä Maku-lehden ohjeesta.

Porkkanaruisletut

2-3 porkkanaa

3 munaa

4 dl maitoa

1,5 dl vehnäjauhoja

1 dl ruisjauhoja

1 tl suolaa

ripaus kurkumaa

Vatkaa munat, maito, jauhot ja mausteet kulhossa. Itse vatkaan aina ensin jauhot ja nesteen ja lisään vasta sitten munat – näin jauhot eivät paakkuunnu. Raasta porkkanat ja sekoita ne taikinaan. Anna taikinan turvota ainakin puoli tuntia. Paista kuumalla öljytyllä pannulla ohuita lettuja. Täytteet voi valikoida maun (tai jääkaapin sisällön) mukaan. Meillä siis paistettiin pancettakuutioita, kirsikkatomaattia ja sipulia sekä paahdettiin auringonkukan siemeniä. Kruunuksi päälle muutama nokare crème fraîchea.

Viikot 44 ja 45. Juhlakausi Farnhamissa

Joulu se mennä jolkotti ilman kovinkaan voimallista silminnähtävää manifestoitumista Linnakadulla. Jopa ikkunamme ulkopuolella olevaan lyhtypylvääseen ripustettu valokoriste oli enimmän aikaa sammuksissa. Sisätiloissa sentään valot koristivat ikkunaa (rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että ne ovat olleet siinä toissa syksystä…), kirjahyllykön päällä pyöri enkelikello ja ylipäätään kynttilänvalosta sai nautiskella. Vaikka joulukoristelu jäi jälkeen vuosientakaisesta, joululoma teki hyvää ja tuli tarpeeseen. 11 päivän nollaus tapahtui pääasiassa sisätiloissa, sillä sateettomia päiviä ei kovinkaan monta ollut. Sisätiloissa oli se hyvä puoli, että oli aikaa laittaa ruokaa.

Piparkakut tuli leivottua aatonaattona äidin tekemästä taikinasta, jonka sisko toi joulukuun alussa (ei hätää – se odotteli pakastimessa). Aaton odotteluun rauhoituttiin piparkakkujen ja portviinin kera. Jouluaattona nälkää pideltiin ensin loitolla juustolautasen avulla. Tarjolla oli englantilaista Camembert’ia, Stiltonia sekä lähijuustolan savujuustoa ja niiden ohella viinirypäleitä, mustaherukkahilloa, hapankorppuja, suolakeksejä ja piparkakkuja.

Aattoillallisella ei kinkkua näkynyt eikä liioin kalkkunaa. Olimme hankkineet kylän lihakaupasta palan possun kylkeä vatsan kohdalta (pork belly). Se myydään kamaran kera, sillä nahka muuttuu paahdettaessa herkullisen rapeaksi cracklingiksi. Lihakauppias oli jo viiltänyt kamaraan ristiviillot lihaan saakka ja aivan ensiksi kamaran päälle kaadettiin kiehuvan kuumaa vettä, jotta nahka supistui ja siten viillot aukenivat.

Sitten pala suolattiin ja pippuroitiin sekä lihan että kamaran puolelta ja asetettiin vuokaan vihannespedille, jossa oli porkkanaa, sipulia, valkosipulia, timjamia ja valkoviiniä. Possua paisteltiin kolmisen tuntia, minkä jälkeen nahkaa sitten käristettiin grillivastuksen alla, kunnes se kupli. Tässä vaiheessa kupli jo hyperaktiivinen keittiön palohälytinkin, sillä joku on suuressa viisaudessaan keksinyt laittaa keittiöön lämpöaktivoituvan hälyttimen… Kesää odotellessa.

Possua odotellessa nautittiin alkupalaa: paremman puoliskon omin käsin graavaamaa lohta kera ruisleivän ja sitruunatillismetanan. Smetana ei ole briteille kovin ominainen hapanmaitotuote, mutta lähikaupan puolalaisen ruuan hyllystä sitä onneksi saa. Kerran harjoiteltu graavaus osui nappiin ja kala oli hyvin suunmukaista. Piti hillitä itseään, ettei täyttänyt vatsaansa sillä. Possun lisukkeena nimittäin piti vielä nautiskella jo aiemmin testattua sinappimuusia sekä hunajaglaseerattuja porkkanoita ja palsternakkaa sekä omenasosetta. Herkut huuhdottiin viinikaupan asiantuntijan suosittelemalla sangiovesella.

Mainiot makuelämykset Linnakadun hämärässä ja kynttilänvalossa. Ainoana huomautuksena sanoisin, että kamara olisi saanut kuplia vähän lisääkin, jos se pirun palohälytin olisi vähän hellittänyt. Aattoaterian kruunasi paremman puoliskon mutakakku ja portviini.

Jouluviikko täyttyi toinen toistaan herkullisemmista ruuista. Possu- ja juuresruokinnasta siirryttiin välillä kevyempään, nimittäin tomaattichilikeittoon. Testattua tuli myös ankanrinta ja vanha tuttu lasagne. Uudenvuodenaattona siirryimme ulkoruokintaan ja kävimme testaamassa naapurikaupungin uudehkon argentiinalaistulokkaan CAU:n, joka oli jokaisen vaativan karnivoorin taivas. Söin alkupalaksi kahta makkaraa ja pääruoaksi ohueksi viipaloitua ja parilalla käytettyä naudanpaistia voissa haudutetun purjon kera. Vaikka kyseessä on ketjuravintola, on pakko rankata ateria yhdeksi parhaista syömistäni liharuuista. Itse ravintolatila tosin ei kaikkine muovi- ja metallipintoineen ollut kovin tunnelmallinen, joten romanttiselle kynttiläillalliselle sitä ei kannata varata.

Tynkä työviikko huipentui pikavisiittiin Tampereelle rakkaiden ystävien hääpirskeisiin. Reissun kulinaarisiin huippuhetkiin lukeutui paitsi tietysti hääjuhla-ateria myös hotelliaamiaiseen kuulunut voilla leivottu joulutorttu. Nams.

Vielä muutama kuva...

Possu valmiina uuniin.

Aaton jälkiruoka kahdelle.

Joulupäivän kävely Farnham Parkissa.

Paremman puoliskon paistama ankanrinta, sinappimuusia ja pinaattia.

Viikko 43. Tartufo mio!

Joulun alla työpaikallamme järjestettiin maan tapojen tyyliin Secret Santa. Jokainen nosti tonttulakista jonkun työkaverinsa nimen, jolle piti sitten ostaa lahja. Itseään ei tietenkään saanut paljastaa lahjan hankkijaksi. Minun salapukkini tiesi ainakin, että pidän ruuasta ja ruuanlaitosta, sillä sain pienen purkin mustia tryffeleitä. Sehän sopi kuin rusina pullaan, sillä en ollut koskaan valmistanut tryffeleistä mitään. Ne sattuvat kuitenkin olemaan niitä harvoja sieniä, joista voin sanoa jopa pitäväni. Ensimmäinen tryffelikokemuksistani oli joitakin vuosia sitten viinimessuilla nauttimani tryffelirisotto, joten päätin testata sitä nyt itse.

Tein tryffelirisoton klassiseen pohjaan: riisiä, valkoviiniä, kasvislientä, salottisipuleita, voita ja niin edelleen. Risoton kumppaniksi valmistin hunajaglaseerattuja porkkanoita sekä hernepyreetä, sillä olin vasta ostanut tällaisen pursotuspullon (tai viivojentekopullon, kuten parempi puolisko ehdotti, kun mietin kapistuksen suomenkielistä nimeä). Hernepyreeseen tuli pakasteherneiden lisäksi minttua, basilikaa, sitruunamehua, oliiviöljyä, suolaa ja pippuria.

Tryffelirisotto ei varsinaisesti räjäyttänyt raadin tajuntaa, vaikka risotto itsessään oli täyteläistä ja hyvää. Kaksi tryffeliä on vielä jäljellä, joten pari tryffelireseptiä pitäisi taikoa. Pursotuspullon nokan totesin hieman liian pieneksi, sillä hienoksi jauhettu hernepyree ei oikein pursottunut kauniin tasaisesti. Ehkä teen sillä täpliä ensi kerralla.