Äidilläni oli – ja on varmasti
vieläkin – sinikantinen ruutuvihko, jonka kanteen oli siistillä
käsialalla kirjoitettu ”Reseptejä”. Se oli täynnä samaisella
käsialalla kirjoitettuja ruoka- ja leivontaohjeita. Kun muutin kotoa
pois, ostin samanlaisen sinikantisen vihkon ja kopioin siihen
tärkeimmät äidin ohjeista. Sittemmin vihkoon on tallentunut
kavereiden bravuureita, itse kehiteltyjen ruokien ainesosalistoja ja
muistiinpanoja sekä Pirkka-lehdestä leikattuja reseptejä. Kannet
ovat jääneet johonkin matkan varrelle, mutta vihko lähti mukaan
myös tänne Englantiin.
Ensimmäisellä sivulla on
raparperipiirakan ja mokkapalojen ohjeet. Molemmat on tarkoitettu
pellillisille, mikä on täällä hieman hankalaa, kun uunipellit
ovat eri kokoisia kuin Suomessa. Ostin tänään kevään ensimmäiset
raparperit, mutta ne upotan piimäpohjaiseen piirakkataikinaan, joka
löytyy vihkon toiselta sivulta. Sillä ohjeella leivotut omena-,
raparperi- ja mustikkapiirakat ovatkin täällä herättäneet
ihastusta. Hapanmaitotuotteeseen leivottu makea piirakka on nimittäin
täkäläisittäin harvinaisempi herkku.
Vihkon ensimmäisille sivuille on
tallennettu myös chili con carnen ohje. Lapsuudenkodissani ei syöty
tulista ruokaa, mutta tätä eksoottista herkkua pääsinkin
kokeilemaan ensimmäistä kertaa ollessani teini-iässä Turussa
tädin perheen luona kyläilemässä. Kattilaan pilkottiin runsaasti
sipulia ja valkosipulia, kaadettiin tomaattimurskaa ja
chilikastiketta ja tietenkin paistettiin naudanjauhelihaa (jonka
sulatuskeinoista olen vannonut tädilleni vaikenevani ikuisiksi
ajoiksi).
Kotikokkien mittaamaton kokeilunhalu,
ylenmääräinen into ja vielä rajallinen kokemus johtaa usein
siihen, että omien keittiösiipien kantavuutta testataan ensin
tekemällä pieniä muutoksia toisten resepteihin. Niin olen minäkin
vuosien varrella muuntanut tätä jo lähtökohtaisesti erinomaisen
maukasta reseptiä joskus hyvällä joskus kehnommalla menestyksellä.
Nykyään reseptimuunnoksiini vaikuttavat paitsi henkilökohtaiset
mieltymykset myös jääkaapin sisältö. Kulinaarinen pokkani on jo
paisunut sellaisiin mittoihin, että uskon taitoni ja arvostelukykyni
riittävän arvioimaan, minkä aineksen voin korvata jollakin muulla
siten, että lopputulos on vielä edes syötävää. Turha kai
todeta, että joskus sekin pokka pettää. Tämä on kuitenkin helppo
myöntää, kun tietää, että sattuu sitä paremmissakin piireissä.
Vaikka mennyt viikonloppu oli
toistaiseksi kevään lämpimin, illat ovat koleita ja siksi
kaipailinkin lämmittävää pataruokaa. Jauhelihapaketti pakastimen
uumenista löytyi (sulatin sen kuitenkin perinteisesti jääkaapissa
yön yli) ja kaapissa oli myös purkillinen papuja (jotka ostin
viikko sitten vahingossa, kun luulin tarttuneeni
tomaattimurskapurkkiin). Yksi papupurkki ja tomaattimurskatölkki
kuitenkin uupuivat. Päätin korvata papupurkin toisella
palkokasvilla, sillä kaapista löytyi linssipussi. Tomaattimurskan
paikkaajaksi kaivoin edellisillan pizzoja varten keittelemäni
tomaattikastikeen jämän, jonka oli jo ehtinyt nakata pakastimeen.
Tässä siis Mari-tädin mainiosta
chilistä vuosien varrella omanlaisekseni muovaantunut...
Tarun chili
400-500 grammaa naudanpaistijauhelihaa
2 sipulia
2-4 valkosipulinkynttä
2-3 kuivattua chiliä
1 lihaliemikuutio
1 tölkki tomaattimurskaa (tai
tomaattikastikkeen jämät)
2-3 dl vettä
2 tölkkiä papuja, esim. valkoisia tai
kidneypapuja (tai tölkki papuja ja n. 120 grammaa linssejä)
2-3 palaa tummaa suklaata
mustapippuria
suolaa
öljyä
(punaviiniä)
(tabascoa)
Kuumenna öljy pannussa tai padassa
keskilämmöllä. Lisää murustetut chilit ja hienonnettu
valkosipuli. Pyörittele hetki pannulla, mutta varo, etteivät ne
pala. Lisää hienonnettu sipuli ja jatka kuullotusta noin viisi
minuuttia. Lisää pannulle jauheliha ja ruskista. Jos käytät
punaviiniä, lorauta tässä vaiheessa pannulle vajaa desi ja anna
sen imeytyä ja haihtua lähes kokonaan. Lisää sitten
tomaattimurska tai -kastike, lihaliemikuutio sekä vesi. Anna porista
noin 15 minuuttia. Lisää sitten hyvin siivilässä huuhdellut
linssit ja anna taas porista noin 15 minuuttia. Lisää valutetut
pavut ja jätä taas porisemaan noin 15 minuutiksi. Tarkista linssien
kypsennysaika pakkauksesta ja pidä huoli, että ne keittyvät
vaaditun ajan. Tässä vaiheessa chili saa jo olla melko paksua,
mutta jos se alkaa vaikuttaa kuivalta, lisää hieman vettä. Lisää
vielä tumma suklaa sekä suolaa ja rouhi pataan mustapippuria.
Sekoittele, kunnes suklaa on sulanut. Maista ja lisää tarvittaessa
suolaa, maustepippuria tai tabascoa (jos chili ei ole riittävän
tulista). Kauho tuoksuva, paksu chili syvään kulhoon
haarukoitavaksi.
Chilissä on jo papuja ja linssejä,
joten mielestäni riisi ei enää ole tarpeen. Jollakin ihana,
täyteläinen liemi on kuitenkin mopattava, joten itse tarjoilen
chilikulhon joko tuoren, rapeakuorisen leivän kanssa tai
tortilloiden täytteenä.
Suklaa saattaa vaikuttaa kummalliselta,
mutta Etelä-Amerikan alkuperäiskansat ovat lisänneet chiliruokiin
suklaata jo ammoisina aikoina. Se toimii samalla tavalla tomaatin
kitkeryyden pyöristäjänä kuin sokeri ja sopii chilin makupariksi
erinomaisesti. Sitä ei pidä kuitenkaan lisätä liikaa! Maistamalla
löytää omaan suuhun sopivan määrän.
Kuten olen aiemminkin maininnut (lue:
vouhkannut), kaappien perukoille kertyvien pussinpohjien,
nahistuneiden kasvisten ja unohtuneiden purkkien käyttäminen
hyödyksi tuo minulle valtavaa mielihyvää. Tällainen muhkea
pataruoka on mainio keino juuri sellaisten ainesten hyödyntämiseen.
Mikään ei siis estä esimerkiksi pilkkomasta joukkoon
vihanneslaatikon pohjalle unohtunutta, kolhiintunutta paprikaa tai
nakkaamasta kuumaan liemeen parhaat päivänsä nähneitä tomaatteja
tai yrttinippuja.
Tämä sunnuntaichili helpotti arkeen
laskeutumista ja riittipä siitä vielä alkuviikon lounaaksikin.
