Vanhan reseptivihkon aarteita

Äidilläni oli – ja on varmasti vieläkin – sinikantinen ruutuvihko, jonka kanteen oli siistillä käsialalla kirjoitettu ”Reseptejä”. Se oli täynnä samaisella käsialalla kirjoitettuja ruoka- ja leivontaohjeita. Kun muutin kotoa pois, ostin samanlaisen sinikantisen vihkon ja kopioin siihen tärkeimmät äidin ohjeista. Sittemmin vihkoon on tallentunut kavereiden bravuureita, itse kehiteltyjen ruokien ainesosalistoja ja muistiinpanoja sekä Pirkka-lehdestä leikattuja reseptejä. Kannet ovat jääneet johonkin matkan varrelle, mutta vihko lähti mukaan myös tänne Englantiin.

Ensimmäisellä sivulla on raparperipiirakan ja mokkapalojen ohjeet. Molemmat on tarkoitettu pellillisille, mikä on täällä hieman hankalaa, kun uunipellit ovat eri kokoisia kuin Suomessa. Ostin tänään kevään ensimmäiset raparperit, mutta ne upotan piimäpohjaiseen piirakkataikinaan, joka löytyy vihkon toiselta sivulta. Sillä ohjeella leivotut omena-, raparperi- ja mustikkapiirakat ovatkin täällä herättäneet ihastusta. Hapanmaitotuotteeseen leivottu makea piirakka on nimittäin täkäläisittäin harvinaisempi herkku.

Vihkon ensimmäisille sivuille on tallennettu myös chili con carnen ohje. Lapsuudenkodissani ei syöty tulista ruokaa, mutta tätä eksoottista herkkua pääsinkin kokeilemaan ensimmäistä kertaa ollessani teini-iässä Turussa tädin perheen luona kyläilemässä. Kattilaan pilkottiin runsaasti sipulia ja valkosipulia, kaadettiin tomaattimurskaa ja chilikastiketta ja tietenkin paistettiin naudanjauhelihaa (jonka sulatuskeinoista olen vannonut tädilleni vaikenevani ikuisiksi ajoiksi).

Kotikokkien mittaamaton kokeilunhalu, ylenmääräinen into ja vielä rajallinen kokemus johtaa usein siihen, että omien keittiösiipien kantavuutta testataan ensin tekemällä pieniä muutoksia toisten resepteihin. Niin olen minäkin vuosien varrella muuntanut tätä jo lähtökohtaisesti erinomaisen maukasta reseptiä joskus hyvällä joskus kehnommalla menestyksellä. Nykyään reseptimuunnoksiini vaikuttavat paitsi henkilökohtaiset mieltymykset myös jääkaapin sisältö. Kulinaarinen pokkani on jo paisunut sellaisiin mittoihin, että uskon taitoni ja arvostelukykyni riittävän arvioimaan, minkä aineksen voin korvata jollakin muulla siten, että lopputulos on vielä edes syötävää. Turha kai todeta, että joskus sekin pokka pettää. Tämä on kuitenkin helppo myöntää, kun tietää, että sattuu sitä paremmissakin piireissä.

Vaikka mennyt viikonloppu oli toistaiseksi kevään lämpimin, illat ovat koleita ja siksi kaipailinkin lämmittävää pataruokaa. Jauhelihapaketti pakastimen uumenista löytyi (sulatin sen kuitenkin perinteisesti jääkaapissa yön yli) ja kaapissa oli myös purkillinen papuja (jotka ostin viikko sitten vahingossa, kun luulin tarttuneeni tomaattimurskapurkkiin). Yksi papupurkki ja tomaattimurskatölkki kuitenkin uupuivat. Päätin korvata papupurkin toisella palkokasvilla, sillä kaapista löytyi linssipussi. Tomaattimurskan paikkaajaksi kaivoin edellisillan pizzoja varten keittelemäni tomaattikastikeen jämän, jonka oli jo ehtinyt nakata pakastimeen.

Tässä siis Mari-tädin mainiosta chilistä vuosien varrella omanlaisekseni muovaantunut...

Tarun chili

400-500 grammaa naudanpaistijauhelihaa

2 sipulia

2-4 valkosipulinkynttä

2-3 kuivattua chiliä

1 lihaliemikuutio

1 tölkki tomaattimurskaa (tai tomaattikastikkeen jämät)

2-3 dl vettä

2 tölkkiä papuja, esim. valkoisia tai kidneypapuja (tai tölkki papuja ja n. 120 grammaa linssejä)

2-3 palaa tummaa suklaata

mustapippuria

suolaa

öljyä

(punaviiniä)

(tabascoa)

Kuumenna öljy pannussa tai padassa keskilämmöllä. Lisää murustetut chilit ja hienonnettu valkosipuli. Pyörittele hetki pannulla, mutta varo, etteivät ne pala. Lisää hienonnettu sipuli ja jatka kuullotusta noin viisi minuuttia. Lisää pannulle jauheliha ja ruskista. Jos käytät punaviiniä, lorauta tässä vaiheessa pannulle vajaa desi ja anna sen imeytyä ja haihtua lähes kokonaan. Lisää sitten tomaattimurska tai -kastike, lihaliemikuutio sekä vesi. Anna porista noin 15 minuuttia. Lisää sitten hyvin siivilässä huuhdellut linssit ja anna taas porista noin 15 minuuttia. Lisää valutetut pavut ja jätä taas porisemaan noin 15 minuutiksi. Tarkista linssien kypsennysaika pakkauksesta ja pidä huoli, että ne keittyvät vaaditun ajan. Tässä vaiheessa chili saa jo olla melko paksua, mutta jos se alkaa vaikuttaa kuivalta, lisää hieman vettä. Lisää vielä tumma suklaa sekä suolaa ja rouhi pataan mustapippuria. Sekoittele, kunnes suklaa on sulanut. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa, maustepippuria tai tabascoa (jos chili ei ole riittävän tulista). Kauho tuoksuva, paksu chili syvään kulhoon haarukoitavaksi.

Chilissä on jo papuja ja linssejä, joten mielestäni riisi ei enää ole tarpeen. Jollakin ihana, täyteläinen liemi on kuitenkin mopattava, joten itse tarjoilen chilikulhon joko tuoren, rapeakuorisen leivän kanssa tai tortilloiden täytteenä.

Suklaa saattaa vaikuttaa kummalliselta, mutta Etelä-Amerikan alkuperäiskansat ovat lisänneet chiliruokiin suklaata jo ammoisina aikoina. Se toimii samalla tavalla tomaatin kitkeryyden pyöristäjänä kuin sokeri ja sopii chilin makupariksi erinomaisesti. Sitä ei pidä kuitenkaan lisätä liikaa! Maistamalla löytää omaan suuhun sopivan määrän.

Kuten olen aiemminkin maininnut (lue: vouhkannut), kaappien perukoille kertyvien pussinpohjien, nahistuneiden kasvisten ja unohtuneiden purkkien käyttäminen hyödyksi tuo minulle valtavaa mielihyvää. Tällainen muhkea pataruoka on mainio keino juuri sellaisten ainesten hyödyntämiseen. Mikään ei siis estä esimerkiksi pilkkomasta joukkoon vihanneslaatikon pohjalle unohtunutta, kolhiintunutta paprikaa tai nakkaamasta kuumaan liemeen parhaat päivänsä nähneitä tomaatteja tai yrttinippuja.

Tämä sunnuntaichili helpotti arkeen laskeutumista ja riittipä siitä vielä alkuviikon lounaaksikin.