Ruokalehtituumailua

Glorian Ruoka&Viini -lehti odotti tänään töistä palatessani. Postimies Pate oli jälleen survonut sen nelinkerroin taiteltuna postiluukusta. En antanut sen häiritä lukunautintoa.

Vuoden toinen numero oli kaunis ja täynnä asiaa kuten aina, mutta ahkeraa ruokalehtien lukijaa alkaa ehkä joskus vähän tympiä samojen juttujen pyörittely. Paitsi että kukin yksittäinen lehti tuntuu käsittelevän vuodesta toiseen samoja teemoja (alkuvuodesta arkiruokaa, sitten pääsiäislammasta, lakkiaisherkkuja, säilöntää ja sienestystä ja lopulta jouluruokien klassikoita sekä uusia tulokkaita), myös eri lehtien välillä on usein samaan aikaan valokeilassa samat jutut. Kun punajuuri viime syksynä julistettiin trendijuurekseksi, oli ainakin pari suomalaista ja pari brittiläistä lehteä punajuurireseptejä puolillaan.

Toisinaan lehti tuntuu myötäilevän myös omaa elämääni – tai ehkä vain olen kerta kaikkiaan ruokatrendien aallonharjalla. Eh. Viime viikonloppuna tuorepastaa tehdessäni nimittäin päivittelin, miten näppärästi se syntyi pelkällä kaulimella. Epäsäännöllisiä ja röpelöisiä tagliatellesuikaleitani kiehuvaan veteen laskiessani uskottelin itselleni, että käsintehdyn tulee näytää käsintehdyltä. Ja katso – R&V kirjoittaa pastatehtailijoista, joiden mukaan "trendipasta" näyttää käsintehdyltä. Kuulemma italialiset pastanvalmistajat jopa kehittelevät pastakoneita, jotka syytävät käsintehdyn näköistä pastaa. Whaaat?

Trendipasta?

Toinen kovin lähelle omaa keittiötä osunut juttu oli israelilaissyntyisen valokuvaaja Uzi Varonin sunnuntailounaasta kertonut juttu. Olinhan juuri itse aloittanut kokeilut Lähi-idän keittiössä.

Parasta antia oli (jupinastani huolimatta) innovatiiviset arkiruokaohjeet sekä Vegevallankumous-sarjan peruna-juttu. Pidin kovasti lehden aiemmin julkaisemasta Keittiökemiaa -sarjasta, jossa selvitettiin tavanomaisten ainesten, kuten suolan, kananmunan ja sokerin merkitystä ruunlaitossa ja leivonnassa. Miten ne vaikuttavat maun lisäksi rakenteeseen ja mitä seikat niihin vaikuttavat. Viime lehdessä alkanut kasvissarja opettaa uutta tutuista aineksista ja toivon mukaan antaa ideoita niiden entistä parempaan ja kekseliääseen hyödyntämiseen.

Perinteisesti ruokalehden lukeminen tapahtuu minulla kolmessa vaiheessa. Ensimmäinen vaihe on selailu ja silmäily. Käyn lehden rauhaksiin läpi ja luen joitakin juttuja, mutta en läheskään kaikkea. Tämän teen usein sohvannurkassa työpäivän jälkeen joko teekupin tai viinilasin kanssa. Toinen vaihe seuraa yleensä viikon sisään, usein seuraavana viikonloppuna, kenties lauantaiaamuna kahvimukin kanssa. Silloin luen lisää, etenkin reseptejä. Luultavasti valitsen jonkin sinä viikonloppuna kokeiltavaksi. Kolmannessa vaiheessa joitain päiviä myöhemmin selaan lehden ja luen kaiken, mikä on vielä lukematta sekä kirjaan erityiseen reseptilokikirjaani potentiaaliset reseptit. Lokiin kirjataan reseptin nimi ja lehden numero, jolloin ohje löytyy vaivatta tarvittaessa eikä tarvitse selata kymmentä lehteä läpi sitä etsiessään. Tämän jälkeen lehti arkistoidaan Poetic Licence -kenkälaatikkoon. Jep, mitä ruokalehtiin tulee, olen vähän anaalinen. Siksi on vieläkin vaikea hyväksyä sitä, että lehti saapuu postinkantajan rusinaksi puristamana. Etenkin kun paremman puoliskon jalkapallolehti hivutetaan silkkihansikkain kotikujalle johtavan portin ali...