Punajuuri-sinihomejuustopiiras

Illan päätähdet.

Rapukausi on käynnissä, ja osakseni lankesi viime viikonloppuisten rapukemujen alkupalasta vastaaminen. Purppurainen, supisuomalainen punajuuri on parasta syysruokaa, ja mieleni teki yhdistää siihen totutumman vuohenjuuston sijasta sinihomejuusto. Kun sopivaa reseptiä ei löytynyt, kehittelin sellaisen itse. Testaamattoman ruoan toisille tarjoaminenhan on kardinaalimoka, johon syyllistyin siis nyt minäkin (enkä ensimmäistä kertaa). Testiraadin kommenttien ja omien havaintojeni perusteella reseptiin tulikin nyt pientä hienosäätöä.

En ole koskaan ollut mikään taikinataikuri* ja mielestäni erityisesti kaupan suolaisen piirakan taikinoissa on erinomainen hinta/laatu/vaiva-suhde. Päätin nyt kuitenkin tehdä kaiken niin sanotusti skrätsistä ja tein taikinan nyppimällä yhteen vehnä- ja ruisjauhoja sekä voita ja esipaistamalla sitä n. 20 minuuttia. Pohjasta tuli hieman paksun oloinen ja siksi kuivahko, joten ensi kerralla luottanen itse valmiiseen. Alla kuitenkin myös taikinan resepti.

Punajuuret voi kypsentää itse uunissa paahtamalla tai keittämällä tai vaihtoehtoisesti voi käyttää kaupan vihanneshyllystä löytyviä, esikeitettyjä punajuuria. Uunikypsennys säilyttää paremmin punajuuren ravintoaineet ja mielestäni tiivistää maut mukavan paahteisiksi. Etikkapunajuuria en käyttäisi, sillä vaikka etikkaiset maut minullekin maistuvat, tähän piiraaseen sellainen hapokkuus ei sovi. Hapokkuutta haetaan sen sijaan purjosta ja crème fraîchesta.

Sinihomejuuston valinnassa voi kukin mennä omaan kaupunkiinsa, mutta suosittelisin suolaisempia vaihtoehtoja makeahkojen sijaan, sillä makea punajuuri kaipaa kaverikseen suolaisuutta. Suomalaisten tuttu kaveri Aura on tähän oikein passeli ja sitä saa kätevästi valmiina murunakin.

Tein ensimmäisen version 23-senttiseen irtopohjavuokaan, johon taikina-annos oli vähän liiankin suuri, mutta toisaalta korkeat reunat olivat hyvät, sillä täytekerros oli melkoisen muhkea.

PUNAJUURI-SINIHOMEJUUSTOPIIRAS

Taikina:

5,5 dl jauhoja (esim. 4 dl vehnäjauhoja ja 1,5 dl ruisjauhoja)

140 g kylmää voita kuutioiksi leikattuna

1 tl suolaa

3-5 rkl kylmää vettä

Täyte:

4-5 punajuurta

1-2 purjo (koosta riippuen korjattuun versioon laittaisin kaksi, sillä purjo kutistuu haudutettaessa aika paljon)

150-200 g sinihomejuustoa (ekassa versiossa oli 150 grammaa, mutta osa testiyleisöstä – minä itse mukaan lukien – oli sitä mieltä, että enemmänkin saisi olla)

200 g crème fraîchea

loraus kermaa, ruokakermaa tai maitoa crème fraîchen notkistamiseen

2 munaa

suolaa

mustapippuria

Taikina

Siivilöi suureen kulhoon jauhot ja lisää suola. Nypi jauhoihin kylmä voi, kunnes rakenne muistuttaa korppujauhoja. Lisää mahdollisimman kylmää vettä vähän kerrallaan, kunnes taikina pysyy juuri ja juuri kasassa. Kääri taikina tiiviisti tuorekelmuun ja pane jääkaappiin noin puoleksi tunniksi.

Ota taikina kaapista ja kauli se jauhotetulla alustalla ohuehkoksi levyksi. Nosta se voideltuun piirakkataikinaan tai irtopohjavuokaan ja painele vuoan reunoille. Leikkaa leivinpaperista vuoan pohjan kokoinen pala, pane se piiraspohjan päälle ja sen päälle paistoherneitä tai jokin uuninkestävä astia painoksi. Esipaista pohjaa 200 asteessa n. 15-20 minuuttia. Ota sitten paino ja paperi pois ja paista vielä viitisen minuuttia.

Täyte

Pese punajuuret tarvittaessa ja pane 175-asteisen uuniin uunipelille. Punajuurien koosta riippuen kypsyminen kestää 1-2 tuntia. Omani olivat hieman tennispalloa pienempiä ja niiden kypsyminen kesti n. 1,5 tuntia. Nosta kypsät punajuuret kulhoon ja peitä tuorekelmulla. Anna jäähtyä noin kymmenen minuutin ajan. Kuori punajuuret** ja viipaloi ne ohuiksi kiekoiksi. Laita syrjään.

Ihanat purjot.

Huuhtele purjo ja viipaloi se kiekoiksi. Kuumenna oliiviöljyä paistinpannulla keskilämmöllä ja kuullota purjoja, kunnes ne ovat pehmenneet ja muuttuneet osin läpikuultaviksi. Huom: älä anna niiden ruskistua! Ole kärsivällinen: lopputulos on ihanan makeaa purjoa, joka sulaa suussa.

Nyt voit kasata piiraan! Lado pohjalle kerros punajuuriviipaleita hieman limittäin. Päällystä punajuuret sitten ihanalla purjolla. Ripottele purjon päälle puolet sinihomejuustosta. Voit käyttää joko valmista juustomurua tai murentaa itse palasta. Lado juuston päälle toinen kerros punajuuriviipaleita ja sitten loput homejuustomuruista. Rouhi pinnalle hieman mustapippuria. Tai siis paljon.

Suoraan uunista.

Sekoita crème fraîcheen munat ja tarvittaessa loraus kerma/ruokakermaa/maitoa/soijakorviketta, ripauta hieman suolaa (muista, että homejuusto on hyvin suolaista) ja (paljon) mustapippuria. Kaada crème fraîche -seos täytteen päälle tasaisesti. Paista piirasta 175-200 asteessa 30-40 minuuttia, eli kunnes pinta saa hieman väriä.

Tarjoa vaikka rucolavuoren kera!

Rucolavuoren alle voi kätevästi piilottaa myös ruman pinnan,
mikä ei tietenkään tässä tapauksessa ollut tarpeen.

* Lukuun ottamatta karjalanpiirakkataikinaa ja paria luottosämpylätaikinaani.

** Top tip: Punajuuret ovat punaisia ja haluavat myös värjätä sinut. Jos sormenpäiden värjääntyminen ei haittaa, anna palaa, jos haluat välttyä siltä, käytä suojakäsineitä.

Helppo tomaattipiiras

Postasin kuvan alla näkyvästä piiraasta sosiaaliseen mediaan, ja kun siskoni kyseli reseptiä, ajattelinpa laittaa sen tänne näkyviin. Kuvan piiras on muunnos (yksi monista) eräästä reseptistä, jonka joskus leikkasin talteen englantilaisesta ruokalehdestä.

Pohja

Ohje on englantilaiselle uunipellille, joka on noin neljänneksen suomalaista peltiä pienempi. Ohjeen vaatima 375 grammaa lehti-/voitaikinaa ei siis aivan riitä, mutta esim. Myllyn Parhaan valmistama 600 gramman lehtitaikina voi olla jo vähän liikaa. Lopusta voi leipoa vaikka pasteijoita. Tämähän käy hienosti myös pakastimeen unohtuneiden torttutaikinalevyjen tuhoamiseen: peitä niillä uunipelti ja nipistä saumoja hieman umpeen. Oikein kätevä emäntä tietysti pyöräyttää itse taikinan.

Kauli, kokoa tai asettele taikina siis uunipellille ja leikkaa yhtenevä viilto taikinapyörällä, pizzaleikkurilla tai veitsellä n. 1,5 senttiä levyn ulkoreunasta (ei aivan kokonaan levyn läpi). Voitele reunat kananmunalla.

Täyte

Alkuperäisen ohjeen mukaan taikinan päälle pannaan tässä vaiheessa n. 70 grammaa parmesaaniraastetta sekä kerros ohueksi viipaloitua tomaattia siten, että viipaleet ovat hieman limittäin ja peittävät koko taikinan voideltuja reunoja lukuunottamatta. Pinnalle ripotellaan suolaa ja tuoretta mustapippurirouhetta. Paistetaan 200-asteisessa uunissa noin 20-25 minuuttia tai kunnes reunat ovat kullanruskeat ja tomaatit hieman kypsyneet. Kuuman piiraan päälle revitään mozzarellapallo ja lisätään vielä noin 3 ruokalusikallista sitruunamehutilkalla notkistettua pestoa.

Tämä combo on testattu, mutta olen tehnyt tästä lukuisia variaatioita sen mukaan, mitä kaapista on milloinkin löytynyt. Kerran pestoa ei ollut, joten tein oman peston tuoreesta pinaatista, Grana Padano -juustosta, paahdetuista auringonkukansiemenistä, valkosipulista, mustapippurista, sitruunamehusta ja oliiviöljystä. Oli paremman puoliskon mielestä parasta koskaan maistamaansa pestoa, muuten...

Kuvan piiraan täyte (suomalaiselle pellille):

70 grammaa parmesaaniraastetta

1 iso tai kaksi pientä kesäkurpitsaa

pari kolme isoa kourallista tuoretta pinaattia

pallo mozzarellaa, tai puoli palloa mozzaa ja puolikas paketti fetaa

rasiallinen kirsikkatomaatteja

suolaa ja pippuria

basilikaa

Kun pohjataikina on pellillä ja reuna viilletty ja voideltu, ripottele päälle juustoraaste. Käytä pinaatti pannussa oliiviöljyssä sen verran, että se pehmenee ja levitä piiraan päälle. Leikkaa kesäkurpitsa ohuiksi kiekoiksi ja kuullota kiekkoja paistinpannulla oliiviöljyssä hetki (tarvittaessa useammassa erässä), mutta älä anna viipaleiden pehmetä liikaa. Levitä viipaleet pinaatin päälle. Revi päälle pallo mozzarellaa tai jos kaapissa on vain puolikas pallo, kuten minulla, revi se toiselle puolikkaalle ja murustele toiselle feta. Puolita kirsikkatomaatit ja viskaa ne tortun päälle. Mausta suolalla ja pippurilla ja paista uunissa yllä olevan ohjeen mukaan. Pirskottele kypsän piiraan päälle hieman oliiviöljyä ja ripottele basilikan lehtiä.

Päälle siis voi laittaa melkeinpä mitä vain, kunhan ei tee täytekerroksesta liian tuhtia eikä käytä liian kosteita aineksia, jolloin pohja vettyy eikä kypsy kunnolla. Parmesaani pohjalla antaa mukavaa suolaista makua tekemättä taikinaa kosteaksi ja rasvaiseksi, mutta ei toki ole aivan välttämätön.

Tarjoile vaikka rucolasalaatin ja kuoharin kera.

Vanhan reseptivihkon aarteita

Äidilläni oli – ja on varmasti vieläkin – sinikantinen ruutuvihko, jonka kanteen oli siistillä käsialalla kirjoitettu ”Reseptejä”. Se oli täynnä samaisella käsialalla kirjoitettuja ruoka- ja leivontaohjeita. Kun muutin kotoa pois, ostin samanlaisen sinikantisen vihkon ja kopioin siihen tärkeimmät äidin ohjeista. Sittemmin vihkoon on tallentunut kavereiden bravuureita, itse kehiteltyjen ruokien ainesosalistoja ja muistiinpanoja sekä Pirkka-lehdestä leikattuja reseptejä. Kannet ovat jääneet johonkin matkan varrelle, mutta vihko lähti mukaan myös tänne Englantiin.

Ensimmäisellä sivulla on raparperipiirakan ja mokkapalojen ohjeet. Molemmat on tarkoitettu pellillisille, mikä on täällä hieman hankalaa, kun uunipellit ovat eri kokoisia kuin Suomessa. Ostin tänään kevään ensimmäiset raparperit, mutta ne upotan piimäpohjaiseen piirakkataikinaan, joka löytyy vihkon toiselta sivulta. Sillä ohjeella leivotut omena-, raparperi- ja mustikkapiirakat ovatkin täällä herättäneet ihastusta. Hapanmaitotuotteeseen leivottu makea piirakka on nimittäin täkäläisittäin harvinaisempi herkku.

Vihkon ensimmäisille sivuille on tallennettu myös chili con carnen ohje. Lapsuudenkodissani ei syöty tulista ruokaa, mutta tätä eksoottista herkkua pääsinkin kokeilemaan ensimmäistä kertaa ollessani teini-iässä Turussa tädin perheen luona kyläilemässä. Kattilaan pilkottiin runsaasti sipulia ja valkosipulia, kaadettiin tomaattimurskaa ja chilikastiketta ja tietenkin paistettiin naudanjauhelihaa (jonka sulatuskeinoista olen vannonut tädilleni vaikenevani ikuisiksi ajoiksi).

Kotikokkien mittaamaton kokeilunhalu, ylenmääräinen into ja vielä rajallinen kokemus johtaa usein siihen, että omien keittiösiipien kantavuutta testataan ensin tekemällä pieniä muutoksia toisten resepteihin. Niin olen minäkin vuosien varrella muuntanut tätä jo lähtökohtaisesti erinomaisen maukasta reseptiä joskus hyvällä joskus kehnommalla menestyksellä. Nykyään reseptimuunnoksiini vaikuttavat paitsi henkilökohtaiset mieltymykset myös jääkaapin sisältö. Kulinaarinen pokkani on jo paisunut sellaisiin mittoihin, että uskon taitoni ja arvostelukykyni riittävän arvioimaan, minkä aineksen voin korvata jollakin muulla siten, että lopputulos on vielä edes syötävää. Turha kai todeta, että joskus sekin pokka pettää. Tämä on kuitenkin helppo myöntää, kun tietää, että sattuu sitä paremmissakin piireissä.

Vaikka mennyt viikonloppu oli toistaiseksi kevään lämpimin, illat ovat koleita ja siksi kaipailinkin lämmittävää pataruokaa. Jauhelihapaketti pakastimen uumenista löytyi (sulatin sen kuitenkin perinteisesti jääkaapissa yön yli) ja kaapissa oli myös purkillinen papuja (jotka ostin viikko sitten vahingossa, kun luulin tarttuneeni tomaattimurskapurkkiin). Yksi papupurkki ja tomaattimurskatölkki kuitenkin uupuivat. Päätin korvata papupurkin toisella palkokasvilla, sillä kaapista löytyi linssipussi. Tomaattimurskan paikkaajaksi kaivoin edellisillan pizzoja varten keittelemäni tomaattikastikeen jämän, jonka oli jo ehtinyt nakata pakastimeen.

Tässä siis Mari-tädin mainiosta chilistä vuosien varrella omanlaisekseni muovaantunut...

Tarun chili

400-500 grammaa naudanpaistijauhelihaa

2 sipulia

2-4 valkosipulinkynttä

2-3 kuivattua chiliä

1 lihaliemikuutio

1 tölkki tomaattimurskaa (tai tomaattikastikkeen jämät)

2-3 dl vettä

2 tölkkiä papuja, esim. valkoisia tai kidneypapuja (tai tölkki papuja ja n. 120 grammaa linssejä)

2-3 palaa tummaa suklaata

mustapippuria

suolaa

öljyä

(punaviiniä)

(tabascoa)

Kuumenna öljy pannussa tai padassa keskilämmöllä. Lisää murustetut chilit ja hienonnettu valkosipuli. Pyörittele hetki pannulla, mutta varo, etteivät ne pala. Lisää hienonnettu sipuli ja jatka kuullotusta noin viisi minuuttia. Lisää pannulle jauheliha ja ruskista. Jos käytät punaviiniä, lorauta tässä vaiheessa pannulle vajaa desi ja anna sen imeytyä ja haihtua lähes kokonaan. Lisää sitten tomaattimurska tai -kastike, lihaliemikuutio sekä vesi. Anna porista noin 15 minuuttia. Lisää sitten hyvin siivilässä huuhdellut linssit ja anna taas porista noin 15 minuuttia. Lisää valutetut pavut ja jätä taas porisemaan noin 15 minuutiksi. Tarkista linssien kypsennysaika pakkauksesta ja pidä huoli, että ne keittyvät vaaditun ajan. Tässä vaiheessa chili saa jo olla melko paksua, mutta jos se alkaa vaikuttaa kuivalta, lisää hieman vettä. Lisää vielä tumma suklaa sekä suolaa ja rouhi pataan mustapippuria. Sekoittele, kunnes suklaa on sulanut. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa, maustepippuria tai tabascoa (jos chili ei ole riittävän tulista). Kauho tuoksuva, paksu chili syvään kulhoon haarukoitavaksi.

Chilissä on jo papuja ja linssejä, joten mielestäni riisi ei enää ole tarpeen. Jollakin ihana, täyteläinen liemi on kuitenkin mopattava, joten itse tarjoilen chilikulhon joko tuoren, rapeakuorisen leivän kanssa tai tortilloiden täytteenä.

Suklaa saattaa vaikuttaa kummalliselta, mutta Etelä-Amerikan alkuperäiskansat ovat lisänneet chiliruokiin suklaata jo ammoisina aikoina. Se toimii samalla tavalla tomaatin kitkeryyden pyöristäjänä kuin sokeri ja sopii chilin makupariksi erinomaisesti. Sitä ei pidä kuitenkaan lisätä liikaa! Maistamalla löytää omaan suuhun sopivan määrän.

Kuten olen aiemminkin maininnut (lue: vouhkannut), kaappien perukoille kertyvien pussinpohjien, nahistuneiden kasvisten ja unohtuneiden purkkien käyttäminen hyödyksi tuo minulle valtavaa mielihyvää. Tällainen muhkea pataruoka on mainio keino juuri sellaisten ainesten hyödyntämiseen. Mikään ei siis estä esimerkiksi pilkkomasta joukkoon vihanneslaatikon pohjalle unohtunutta, kolhiintunutta paprikaa tai nakkaamasta kuumaan liemeen parhaat päivänsä nähneitä tomaatteja tai yrttinippuja.

Tämä sunnuntaichili helpotti arkeen laskeutumista ja riittipä siitä vielä alkuviikon lounaaksikin.

Alessa haudutettua pataa, lepuskoja ja perunakakkaroita

Nyt taitaa olla syksy. Ilma on ollut vielä jopa kesäisen lämmintä joinain päivinä, mutta syksyn tunne on läsnä pimenevissä illoissa, muuttolintujen parvissa ja pikkuhiljaa kellertyvissä lehdissä. Syksy tuo keittiöön juurekset ja pataruoat, rukiiset maut ja lohdullisen aromikkaat liemet.

Alessa haudutettu lihapata on ruskaruokaa brittiläisimmillään. Siinä missä täällä pata saisi lisukkekseen taikinakannen, suomalainen pyöräyttää perunamuusin. Uusin Glorian ruoka ja viini tarjosi ohjeen alessa haudutettuun kukkoon. Ohjeeseen kuului koipi-reisiä, mutta lähikauppamme puutteellisesta valikoimasta johtuen tein ruoan vapaana kasvaneiden kanojen luullisista ja nahallisista reisistä.

Pyörittelin suolatut ja pippuroidut reidet vehnäjauhossa ja ruskistin kauttaaltaan voi-öljyseoksessa. Sitten paistoin rasvassa muutaman minuutin ajan viipaloitua valkosipulia ja sipulia sekä kuutioitua pekonia. Näiden päälle lorautin reilut 3 desiä Spitfire-alea. Kaupan olisi ollut parempiakin merkkejä, mutta koska ohjeessa oli tämä laatu määritelty, valitsin sen. Kun olut oli kiehahtanut, kaadoin sipulit ja pekonit nesteineen kananreisien päälle pataan. Lisäsin 2,5 desiä kuumaa kanalientä, laakerinlehden ja muutaman timjaminoksan ja jätin porisemaan hiljalleen kannen alle.

Muusin tein King Edward -lajikkeen perunoista, joilla on tässä maassa lähes kulttimaine, eikä suotta. Varsin maukas muusi niistä tuli, vaikka osa kunniasta saattaakin mennä voille ja täysmaidolle, joita melko runsain mitoin muusikattilaan laitoin. Lisukkeeksi paahdoin myös uunissa purjoa ja porkkanaa.

Ale-kanaliemi oli herkullinen ja siinä kypsyneet kananreidet niin kypsiä ja meheviä, että ne lähes putosivat luista. Olen ehkä aiemminkin ylistänyt kananreisiä, mutta niitä kelpaa kehua toistekin. Englannin ruokakaupoissa kananreisiä saa myös luuttomina ja nahattomina ja ne ovat ehdottomasti paras osa siivekkäästä. Liha on mureampaa ja mehevämpää kuin rintafilee ja kilohinnaltaan halvempaakin.

Voita ja täysmaitoa...

Yli jääneelle perunamuusille piti keksiä käyttöä, koska haaskaaminen ei tullut kuuloonkaan, joten sunnuntai-iltapäivä vierähti leipoessa itäsuomalaisia perinneherkkuja: perunapiirakkaa ja lepuskaa. Ruis- ja ohrajauhot eivät ole kovin käytettyä tavaraa täällä. Ruisjauhoja sentään myy terveyskauppaketju, mutta ohrajauhoja ei ainakaan tästä kylästä löytynyt. Onnekseni puoli sukua oli kyläilemässä muutama viikko sitten, ja olin hyvissä ajoin pyytänyt äitiä tuomaan paketin ohrajauhoja.

Lepuskat syntyivät käden käänteessä muutamasta aineksesta, kun taikinaa ei tarvinnut vaivata eikä kohottaa. Lepuska (niin kuin oikeastaan mikä tahansa tuore leipä) on parhaimmillaan voinokareen kera, ja kyllä se hyvältä maistuikin. Perunapiirakoita olen kerran aikaisimmin täällä tehnyt, joten nekin pyöräytin jos en aivan rutiinilla niin ainakin suhteellisen varmana onnistumisesta. Voi taivas sitä perunamuusin paahtunutta tuoksua, kun piirakat tulivat uunista.

Meilläpä herkuteltiin sunnuntain iltateellä kasakaupalla lämpöisiä lepuskoja sekä perunakakkaroita munavoilla. A vot!

Tulkoon syksy

Kesä vierähti herkutteluloman jälkeen salaattipainotteisesti. Syksy tuo tullessaan tiukemman otteen liikuntaharrastuksiin ja sitä myötä herkutteluhetkiä vailla huonoa omaatuntoa.  Tässä joitakin loppukesän ja alkusyksyn tuotoksista.

Perunacurry,
scotch bonnet- ja mustapippurimarinoidut kanankoivet
lime-chilipikkelsin, jogurtin ja tortilloiden kera.

Sobanuudeleita ja kasviksia, sekä osterivinokkaita!
Kokeilen uusia sieniä -> kasvan ihmisenä.

Paistettua lohta, kasviksia, osterivinokkaita
sekä sobanuudeleita seesaminsiemenillä.

Eihän näistä aineksista voi saada pahaa ruokaa.
Wasabilohitartar hapankorpun kera.

Kesäkurpitsa-vuohenjuustopiiras sitruunatimjamilla.

Omenahyvettä, cornwallilaista jäätelöä ja tilkka jälkiruokaviiniä.

Yotam Ottolenghin munakoiso-feta-granaattiomenasalaatti ja porsaan sisäfile.

Dinner for one

Olipa tässä taannoin niin harvinainen tilanne, että parempi puolisko lähti pubiin iltaa viettämään ja jäin yksin kotiin lauantai-iltana. Ensireaktioni oli laittaa jotain ruokaa, josta parempi puolisko ei pidä, eli jotakin sipuli- tai kaalipitoista. Jostakin kuitenkin päähän pälkähti munakoisohimo ja piti saada parmigiana di melanzanea, eli tomaattista ja juustoista munakoisopataa.

Testattu resepti on tietenkin varaston syövereissä, ja netissä resepteistä on suorastaan runsaudenpula. Päätin siis luottaa omaan taitoon ja näppituntumaan, mutta se kannatti. Homma osui kaikin puolin nappiin. Tämä resepti kannattaa testata, sillä tällä on käännytetty kasvisskeptikkoja.

Parmigiana di melanzane Linnakadun tapaan*

2 isoa munakoisoa

2 prk tomaattimurskaa (á 400 g)

0,5-1 sipuli

3 valkosipulinkynttä

1-1,5 kuivattua chiliä

kourallinen basilikan lehtiä

n. 1 tl sokeria

merisuolaa

mustapippuria

oliiviöljyä

1-1,5 palloa mozzarellaa

100 g parmesaania tai Grana Padanoa vastaraastettuna

Viipaloi munakoisot n. 1 cm:n paksuisiksi kiekoiksi ja levittele yhdeksi kerrokseksi uunipellille. Pirskottele päälle oliiviöljyä ja ripottele hieman merisuolaa. Pane n. 150-asteiseen uuniin n. 15 minuutiksi. Lue lisää munakoison itkettämisestä reseptin lopusta.

Kuumenna paistokasarissa hieman oliiviöljyä ja kuullota silputtua valkosipulia, pieneksi kuutioitua sipulia sekä murskattuja kuivattuja chilejä muutama minuutti keskilämmöllä. Varo, etteivät valkosipulit ja sipulit pala. Lisää sitten tomaattimurskat ja anna porista 10-15 minuuttia. Lisää sokeri sekä suolaa ja mustapippuria ja anna porista vielä viitisen minuuttia. Maista kastiketta ja lisää mausteita tarvittaessa. Chilin pitäisi tuoda pieni lämpö, mutta kastike ei saa olla polttavan tulista. Sokerin tarkoitus on pyöristää tomaatin happamuutta, joten jos kastike tuntuu vielä happamalta, lisää sokeria. Sekoita lopuksi joukkoon silputtu basilika, mutta säästä muutama lehti annoksen päälle revittäväksi.

Lusikoi ”peruspyrexin” pohjalle hieman kastiketta ja lado päälle kerros munakoisoviipaleita. Kaada taas päälle kastiketta ja ripottele sitten kourallinen raastettua parmesaania (tai Grana Padanoa). Lado sitten loput munakoisot, kaada päälle loppu kastike ja kastikkeen päälle revitty mozzarella sekä loppu juustoraaste. Paista n. 200-asteisessa uunissa n. 25 minuuttia, eli kunnes juusto on paikoin kullanruskeaa.

Anna jäähtyä muutama minuutti ja nauti sitten tuoreen basilikasilpun ja rapean leivän kera. Tämä maistuu myös huoneenlämpöisenä ja toimii loistavasti uudelleenlämmitettynäkin. Omasta mielestäni tämä on täydellinen yksinään, mutta oheen voi paistaa pihvin tai vaikkapa kalaa.

Sitten siitä munakoison itkettämisestä (eng. sweating). Sillä siis tarkoitetaan nesteen poistamista ja se jakaa kokkeja, sillä joidenkin mielestä se tekee munakoisosta sitkeän. Nicholas Clee on jopa kirjoittanut aiheesta kirjan.

Itkettämisen voi tehdä monella tapaa, yleisin lienee suolan ripottaminen leikkauspinnalle ja sitten suolan pintaan houkutteleman kosteuden pois kuivaaminen talouspaperilla. Lontoolaistunut italialaiskokki Antonio Carluccio ”leivittää” munakoisoviipaleet ja paistaa ne öljyssä ensin vuokaan latomista, mikä ei varsinaisesti ole itkettämistä, mutta estää liian kosteuden vapautumisen viipaileista.

Omasta mielestäni itkettäminen on joskus perusteltua. Tässä ruuassa esimerkiksi munakoison runsas vesipitoisuus vetäisi koko vuoallisen sopaksi. Uunissa käyttäminen haihduttaa kosteutta hieman, mutta myös muodostaa paistopinnan, joka sitoo kosteutta viipaleen sisään. Näin viipaleista ei tule sitkeitä eivätkä ne toisaalta vesitä koko ruokaa.

Oli miten oli, minä nautiskelin kosteuspitoisuudeltaan täydellisen melanzaneni leivän, chiantin, hyvän kirjan ja hyvän musiikin (katso musalinkki alta) seurassa Farnhamin valmistautuessa keittiön ikkunan takana aurinkoiseen lauantai-iltaan.

Lauantai-illallinen yhdelle.

*on huomioitava, etten väitä keksineeni parmigiana di melanzanea, vaan esitän tässä oman preferoidun valmistusmenetelmän ainesosaluetteloineen

Kevättä rinnassa

Huhtikuu toi vihdoin kaivattua lämpöä ennätyskylmästä maaliskuusta kärsineeseen Englantiin. Päivät pitenevät, aurinko näyttäytyy ja luonto kukkii. Kasvukausi alkaa Englannissa aikaisemmin kuin Suomessa, mikä tietenkin merkitsee sitä, että "kotimaisia" vihanneksia ja hedelmiä saa verrattain varhain. Niitä varten piti siivota jääkaapin vihanneslaatikko, joten pyöräytin eräänä sunnuntai-iltana porkkanakakun.

Porkkanakakun reseptejä on yhtä monta kuin leipojiakin. Porkkanan määrä vaihtelee parista desistä jopa litraan, ja kuorrute tuorejuustosta voikreemiin. Oma reseptini on varastossa Suomessa, mutta yritin useita eri reseptejä yhdistelemällä luoda kakun, jossa yhdistyvät omat suosikkini: tummahko, porkkanainen kakkupohja ja voilla pyöristetystä tuorejuustosta tehty kuorrute, jossa tomusokeria on kuitenkin suhteellisen säästeliäästi. Lopputulos oli melko onnistunut. Pohja olisi voinut olla vieläkin tummempi ja täyteläisempi, mutta kuorrute oli nappisuoritus. Tilkka madagaskarilaisesta vaniljasta tehtyä vaniljauutetta viimeisteli paketin.

Vaikka ilma tosiaan alkaa jo lämmetä, tuuli on välillä hyytävä ja illat viluisia. Alkaa olla siis viimeiset hetket oikein tuhdeille ja lämmittäville ruoille. Jamie Oliverin uunilihapullat on yksi parhaista sellaisista ruoista. Lihapulliin tulee sekä porsaan että naudan jauhelihaa ja mausteeksi muun muassa rosmariinia. Lihapullat nostellaan ruskistamisen jälkeen uunivuokaan ja päälle kaadetaan upea, valkosipulinen tomaattikastike. Pinta kuorrutetaan tuoreella mozzrellalla ja parmesaanilla. Noin puolen tunnin uunissa hauduttamisen jälkeen kastike, sulanut juusto ja pullat lusikoidaan spagetin päälle, pinnalle ripotellaan tuoretta basilikaa sekä hieman oliiviöljyä ja tuoretta mustapippuria. Mykistävän hyvää.

Tapastelu on hyvä keino hävittää kaapista tuotteita, joiden parhaat päivät uhkaavat jäädä taaksepäin. Eräänä elokuvailtana meillä tuhottiin tällä konstilla muun muassa vähän kuivahtanut leivänpala, pakastehernepussin jämät, ruukkubasilikan viimeiset lehdet, parmesaanikannikka, juustoraastepussin loppu, pari burritoista yli jäänyttä tortillalättyä, hetken mielijohteesta ostettu galiameloni, muutama ylikypsä tomaatti ja valikoima erinäisiä muita kasviksia. Mukaan pääsivät myös luxemburgilainen salami sekä paketti serranokinkkua.

Crostinit hernepestolla ja crème fraîchella

Kuivahtanut leipä paahdettiin uunissa oliiviöljyllä silattuna. Päälle lusikoitiin hernepestoa, johon tuli pakasteherneitä, tuoretta basilikaa, paahdettuja auringonkukansiemeniä, tuoretta parmesaania, suolaa, mustapippuria, oliiviöljyä sekä hieman sitruunamehua. Peston pinnalle päätyi vielä tilkka jääkaappiin unohtunutta crème fraîchea.

Vuohenjuustosalaatti

Salaattiin hukattiin salaattisekoituksen lisäksi pätkä kesäkurpitsaa paistettuna, muutama retiisi ja pala cornwallilaista Gevrik-vuohenjuustoa.

Luxemburgilaista salamia, serranokinkkuun käärittyä galiamelonia
ja juustolla ja tomaattisalsalla päällystettyjä tortillakolmioita

Pari tähteeksi jäänyttä tortillalättyä leikkasin kolmioiksi. Ripottelin niiden päälle juustoraastepussin jämät ja panin 200-asteiseen uuniin muutamaksi minuutiksi. Kun juusto oli sulanut, lusikoin päälle tomaattisalsaa sekä rouhittua mustapippuria ja vihonviimeiset pienet basilikan lehdet. Tomaattisalsaan tulee pieneksi kuutioitua tomaattia, josta on poistettu siemenet, silputtua sipulia, mustapippuria, suolaa, sokeria, oliiviöljyä ja tilkka viinietikkaa.

Hyvää elokuvailtaa!