Viikko 6. I loves you, Porky

Viikko 6:n teemana oli brittiruoka. Selailin pari viikkoa sitten ostamaani Jamie’s Great Britain -kirjaa ja punnitsin, tekisinkö piirasta, makkaroita ja muusia vaiko fish’n’chipsiä. Reilun viikon takaisella pubi-illallisella kyselin natiiveilta, mikä on heidän suosikkinsa perusbrittiläisistä sapuskoista. Ylivoimaisesti eniten ääniä sai toad in a hole, vapaasti suomennettuna ”konna kolossa”. Tuota perin kummallista makkaravuokaa tulee varmasti vielä testattua, mutta päätinpä kuitenkin paremman puoliskon syntypäivän kunniaksi kokeilla kunnon viikonloppupaistia. Edellisviikonlopun torikäynnin possusämpylän innoittamana paistiksi valikoitui porsaankylki.

Paisti hankittiin jääkaappiin viikonlopun kynnyksellä, mutta kokkauspäivä oli jälleen sunnuntai, sillä eräs salibandyhuippukokous vei perheemme lauantaiksi Oxfordiin. Jätin kuitenkin saarivaltion salibandyn kehittämisen toiselle perheenjäsenelle ja vietin päivän kaunista yliopistokaupunkia kierrellen. Ruoka-aiheisia tuliaisiakin löytyi. Kokkikaupasta mukaan tarttui söpöäkin söpömpiä kuppikakku- ja minivuokaleipäformuja sekä puinen sitruunapuristin – koska parilapannu ja taginepata olisivat olleet hieman turhan painavia junassa vietäviksi. Varsin viehättävästä kaupasta nimeltä Objects of Use, Oxfordin Market Streetillä, ostin kauan kaipaamani Airamin lasisisustaisen termospullon. Onhan se vähän härskiä, että täytyy suomalainen kulttituote käydä ostamassa Oxfordista, mutta minkäs teet. Mutta palatkaamme viikon reseptiin…

JO:n Jamie's Great Britain tarjosi possupaistireseptin, mutta mausteet olivat hyvin epäbrittiläiset. Halusin tehdä mahdollisimman perinteisen paistin omenakastikkeineen, joten tukeuduin jälleen Gordoniin. Seuraavaksi haasteeksi muodostui paistoaikasuositusten vaihtelevuus. Jamie olisi paistanut kahden kilon paistia vain 1 tunnin ja 20 minuuttia, Gordon 1,3 kilon paistia hädin tuskin tunnin. Lihapakkaus sen sijaan suositti kaavaa ”30 minuuttia per 500 g plus 30 minuuttia”, mikä meidän lihakimpaleemme kohdalla olisi tarkoittanut 2,5 tuntia. Konsultoin ratkaisevana tuomariäänenä Nicholas Cleetä, joka kirjassaan Don’t Sweat the Aubergine ohjeistaa paistamaan porsaanpaistia 25 minuuttia per 500 g plus 25 minuuttia. Olen yleensä Nicholasin kanssa samaa mieltä*, joten lähdin tällä liikkeelle. Sujautin possuun vielä paistomittarin, vaikka se käytännössä pilaisi joulunpyhinä lammaspaistimme. No, tikulla silmään ja niin edelleen.

Ensin possun kamaraan tehtiin ristikkäisviiltoja ja sitten pintaan hierottiin suolasta, mustapippurista, silputusta rosmariinista, sitruunankuoresta, valkosipulista ja oliiviöljystä tehty seos. Sitten Putte nostettiin Pyrexiin öljysipulipedille ja edelleen 240-asteiseen uuniin. Kuumassa uunissa kamara alkoi pian tiristä ja poksahdella (siitä nimikin, crackling, joka voitaisiin kääntää poksahteluksi tai raksahteluksi). 20 minuutin tiristelyn jälkeen lämpötila laskettiin 180 asteeseen.

Possun seuraksi tein ohueksi viipaloitua, uunissa paahdettua perunaa sekä Gordonin ohjeella omenakastiketta. Kastikkeeseen pilkottiin kolme Bramley-omenaa. Kattilaan porisemaan pantiin lisäksi neljä ruokalusikallista sokeria, 20 grammaa voita, loraus vettä sekä noin ruokalusikallinen sitruunamehua. Seosta keiteltiin noin 15 minuuttia miedolla lämmöllä, kunnes omenat olivat soseutuneet pyreeksi.

Paistomittari näytti noin 80 astetta, kun otin possun uunista. Annoin sen levätä 15 minuuttia, kuten oli ohjeistettu (tästä kaikki sentään olivat yhtä mieltä). Irrotin varovasti rapeaksi paistuneen kamaran ja viipaloin paistin. Liha tarjoiltiin siis paahdettujen perunaviipaleiden, omenakastikkeen ja rapeiden kamarapalojen kanssa. Raati totesi lihan varsin meheväksi ja mureaksi. Nopeasti valmistunut omenasose oli erityisesti minun mieleeni. Kamara aiheutti pienoisen pettymyksen paremmalle puoliskolle, mutta kaikkiaan olen hyvin tyytyväinen ensimmäiseen Sunday roastiini. Ja koska lihan raakapaino oli 2 kiloa, syömme lounaaksi roast pork rolleja (possupaistisämpylöitä) ainakin parin päivän ajan.

*jos unohdetaan se yksi erimielisyys, joka sai minut hylkäämään tämän muuten niin oivan pikkukirjan kuukausiksi. En enää edes muista, mistä närkästyin. Otan kirjan iltalukemiseksi, löydän kohdan ja voin taas hylätä Nicholasin keittiön ikkunasyvennykselle, etsimään suojaa keskipäivän auringolta basilikan varjosta.