Viikko 10. Simatrauman selätys

Lapsuuden vappuihin kuuluivat sima ja munkit. Äidin paistamat munkkirinkilät olivat ihan parasta herkkua, siman suurkuluttaja en ollut. Ehkä syy siihen piilee ala-asteajan tragediassa. Ensimmäisellä tai toisella luokalla koulussa järjestettiin vappunyyttärit. Minulla oli hieno eväspullo, jonka äiti oli täyttänyt simalla. Pullo oli keltainen, ja kun sen suurta yläosaa käänsi, sivussa olleesta reiästä työntyi pilli, josta sisältöä saattoi imeä. Kävipä vain niin, että kovasti käynyt sima ei mahtunut enää kuplimaan tiiviissä pullossa vaan purskautti koko kapistuksen hajalle kesken oppitunnin, ennen iltapäivän nyyttäriosuutta.

Traumoista huolimatta päätin ryhtyä siman tekoon, koska hieman pelkään upporasvassa paistamista. Eiköhän sekin pelko vielä tule tämän projektin aikana selätettyä, mutta en taida vielä olla valmis. Äidin ohjeen mukaan siis ryhdyin hommiin tiistaina. Tiesin, että ensimmäinen haaste olisi löytää tuorehiivaa. Kävelin siihen vähän eksoottisemmalla valikoimalla varustettuun markettiin toiveikkaana. Takaraivooni oli jostakin jäänyt mielikuva tuorehiivapaketeista, mutten kuollaksenikaan muistanut, mistä kuvajainen oli peräisin. No ei ainakaan tästä marketista. Myyjä, jolta asiaa kysyin tunnisti tuotteen, mutta myönsi, ettei edes tietäisi missä tuorehiivaa säilytettäisiin. Arvasin, että kylän toisesta marketista olisi turha mennä kyselemään, joten marssin jälleen terveysruokakauppaan, joka oli minut pelastanut myös ruisjauhoetsinnässäni. Valistunut myyjä tiesi oitis, mistä tuotteesta oli kyse, mutta valitteli, ettei se kuulunut heidän valikoimiinsa. Koska leipomoa kylässä ei ole eikä panimoakaan ihan kävelymatkan päässä, päätin ryhtyä kokeiluun kuivahiivalla. Tuunasin siis äidin reseptiä vaihtamalla ”herneen kokoisen palan” tuorehiivaa ¼ teelusikalliseen kuivahiivaa.

Itse liemenkeittelyhän oli varsin nopea ja yksinkertainen prosessi. Jätin sen vuorokaudeksi huoneenlämpöön pyyhkeen alle käymään ja toivoin parasta.

Seuraavaksi ongelmaksi muodostui sopivien korkkien löytyminen. En halunnut turvautua rumiin muovisiin kuplavesipulloihin, koska olin varta vasten pessyt tummia, lasisia siideripulloja tarkoitusta varten. Pullotin siman siis niihin ja paremman välineen puuttuessa pingotin kunkin pullon suulle tuorekelmun. Jätin pullot vielä vuorokaudeksi huoneenlämpöön ja vasta seuraavana päivänä siirsin ne jääkaapin perukoille. Lauantain keittiökauppavisiitillä sitten vihdoin löytyi vivulla suljettavia korkkeja, joilla jälkikäteen korvasin kelmukyhäelmän.

Tänään sunnuntaina siemaistu pikamaistiainen varmisti helpotuksekseni että ainakin jonkinlaista käymistä oli tapahtunut. Todellinen tulikoe on huomenna maanantaina, kun juomaa tarjoillaan saarivaltiolaisille. Saapa nähdä, miten keitos maistuu, kun jo hieman skeptisinä kuuntelivat vakuutteluitani siitä, ettei tämä ”kotipolttoinen” ole (ainakaan kovin) alkoholipitoista. Juovathan sitä sentään lapsetkin koulun nyyttikesteillä. Jos pullo kestää.