Viikko 40. Juureskoulu jatkuu

Olen koukussa MasterChef: The Professionals -sarjaan. Eikä meillä edes ole televisiota. No, onneksi telkkaria voi nykyään katsoa myös ilman telkkaria. MasterChef: The Professionals -sarjassa kokkaavat tavisten sijaan kokit, ja ohjelmaa näytetään neljä kertaa viikossa. Saan ohjelmasta hyviä vinkkejä, varoittavia esimerkkejä sekä inspiraatioita omiin kokeiluihin. TV:tä parhaimmillaan siis.

Parin ensimmäisen viikon jälkeen esiin alkoi nousta eräs toistuva lisuke. Se ilmestyi lautasille välillä kermanvärisenä, välillä kellertävänä ja useimmiten viivamaisena. Kokki asetteli sitä ensin varovasti lautaselle pyöreän köntin verran ja veti sitten lusikalla köntin päältä ”viivan” siten, että köntti levisi venytetyn vesipisaran muotoiseksi. Näitä viivoja vedeltiin monilla muillakin aineksilla, mutta eniten tällä nimenomaisella. Juuriselleripyreellä.

Juuriselleripyree kävi projektiin kuin nakutettu: pysyn kauden raaka-aineissa, en ole aiemmin valmistanut juuriselleriä ja pääsisin vihdoin kokeilemaan itse niitä viivoja. Juuriselleripyree yksinään kuitenkin kuulosti varsin laihalta illalliselta, joten sen kaveriksi päätin paistaa takapaistipihvit irlantilaisesta pihvikarjasta sekä sinappimuusia, jota en myöskään ole aiemmin tehnyt.

Juuriselleripyreelle olisi varmasti löytynyt lukuisia reseptejä, mutta nappasin BBC Foodin ohjeen, johon tuli tietenkin sitä sellerikasvia itseään, kermaa, voita, suolaa, pippuria, kurkumaa ja kuminaa. Tässä kohdin jo hokasin, että minun pyreestäni tulee sitä kellertävämmän sorttista: aavistuskin kurkumaa värjää yllättävän voimakkaasti. Juuriselleri kuorittiin, pilkottiin ja keitettiin kypsäksi. Laitoin sen sitten ohjeen mukaan blenderiin (joo, juuri siihen surkeaan, jonka taannoin ostin sen edellisen surkean tilalle) kerman, pehmenneen voin ja mausteiden kanssa. Näitä sitten blendattiin kunnes tuloksena olisi ”sileää pyrettä”. Vaikka surauttelin halpisblenderillä niin raivokkaasti, että se alkoi jo uhkaavasti kuumeta, pienen pieniä rakeita jäi silti. Juurisellerin raakuudesta se ei voinut johtua, sillä pidin kyllä huolen, että se oli todella kypsää. Suristimen vika siis.

Sinappimuusia varten keittelin tietenkin perunoita, jotka sitten kypsinä survoin uskollisella survimellani. Lisäsin survokseen kuumennettua täysmaitoa ja pehmeää voita, sekä täysjyväsinappia ja hieman suolaa. Tässä noudattelin Maku-lehden ohjetta (tosin ohjeessa neuvotaan laittamaan kevytmaitoa). Rakenne ei kuitenkaan ollut ihan yhtä pehmeä eikä sinapin maku riittävän täyteläinen, joten lisäsin aavistuksen maitoa ja lusikankärjellisen sinappia. Sitten se olikin kohdillaan.

Parempi puolisko paistoi takapaistit ja sen jälkeen olikin esillepanon aika. Viivat syntyivät ihan hyvin, sillä pyree oli riittävän paksua. Vähän ne pienen pienet rakeet siellä vaivasivat, mutta maku korvasi senkin pettymyksen. Ihana täyteläinen sellerin maku ilman varsisellerin ikävää säikeistä rakennetta, kermalla pehmennettynä ja kurkuman tujuvoittamana. Loistokaveri mehevälle pihville ja, ah, niin täydelliselle sinappimuusille. Lopullinen hekuma saavutettiin Santa Julian Malbecilla, joka pisti koko lautasen laulamaan.

Tähteeksi jäänyt muusi ja pyree toimivat lähes yhtä hyvin uudelleen lämmitettyinä tiistailounaalla chili-limettituoremakkaroiden kanssa. Kyllä se vain on niin, ihmiset, että jos muusia meinaa lämmittää uudelleen, siinä pitää olla ainakin vähän kermaa. Siten se ei jähmety lohkeavaksi kököksi vaan pysyy yhä kuohkeana. Sinappimuusi taitaa päästä meidän joulupöytäämme, ehkä juuriselleripyreekin, siivilöitynä.