Viikko 38. Kinda like chicken

”Best guinea fowl I’ve ever tasted,” sanoo Anna Scott Notting Hill -elokuvassa helmikana-aterian jälkeen. Anna on kasvissyöjä. Tuo kohtaus tuli mieleeni toissaviikon sunnuntaina (jep, vähän myöhässä on taas dokumentointini), kun Glorious Food -tapahtumassa kierrellessäni tulin myyntikojulle, jossa oli tarjolla monen muun herkun ohella kokonaisia helmikanoja. Kun myyjä vielä sattui olemaan suosikkimakkarakauppiaani V.J. Game, viikon projektiruuan raaka-aineen valinta oli selvä.

Ennen kuin pääsin kotiin nyppimään linnusta jämähöyheniä, mukaan tarttui vielä Welsh Dragon -tuoremakkaroita, punaviinissä kylvetettyä Umbriaco-juustoa, jo aiemminkin tässä blogissa mainittua sitruunalimonadia sekä Farmers’ Marketilta tuttua chili-juusto-leipää.

Reseptin tarjosi sopivasti uusi Olive-lehti, joka ehdotti lisukkeeksi palsternakkaröstejä. Täydellistä. Palsternakka on ehdottomasti tämän syksyn lempijuurekseni, ja hyvä rösti maistuu aina. Sen valmistaminen ei valitettavasti ole niin helppoa kuin voisi kuvitella. Ainakaan minulle.

Helmikanan valmistus alkoi todella hajahöyhenien nyppimisellä ja linnun pesulla. Tämän jälkeen linnun koivet sidottiin ja se ruskistettiin kauttaaltaan pannulla. Seuraavaksi paistettiin pancettakuutioita, sitten salottisipuleita ja vielä porkkanaa ja selleriä, joista kaikki kumottiin vuorollaan linnun kaveriksi uunivuokaan. Lopuksi pannulla kuumennettiin vielä valkoviini, joka niin ikään päätyi helmikanan lisukkeeksi. Koko komeus silattiin vielä salvian- ja laakerinlehdillä ja pantiin peitettynä uuniin.

Rösteihin tuli raastetun palsternakan lisäksi raastettua perunaa ja sipulia, voita, vehnäjauhoja sekä mausteita. Röstien kasassa pitäminen on haasteellista ja niin on myös oikea paistolämpötila. Liian kuuma pannu, ja pinta palaa, liian viileä, ja röstistä ei tule rapea ja kasassa pysyvä. Tästä lienee pääteltävissä, että ne eivät aivan onnistuneet odotetulla tavalla. Iso pettymys. Luulen, että omalla kohdallani pannun lämpötilan lisäksi ongelmia aiheutti myös liian vetiseksi jäänyt perunaraaste (sitä piti puristaa kuivemmaksi keittiöpyyhkeen sisällä) sekä se, että pannun pintalämpötila ei ollut tasainen kauttaaltaan. Keskempänä pannua olevat röstinreunat olivat palaa, kun ulommat reunat eivät tahtoneet pysyä kasassa lainkaan.

Helmikana vietti viimeiset 20 minuuttia uunissa ilman kantta, jotta sen pinta sai väriä. Rintafilee oli mukavan mehevää ja maukasta. Kovin kanaisalta se kuitenkin maistui. Vasta seuraavana päivänä, kun rippeet lämmitettiin riisin kera lounaaksi, linnun riistaisuus nousi esiin. Samalla pääsi oikeuksiinsa viinistä, kananrasvasta, pancettasta ja kasviksista tekeytynyt liemi, joka maustoi herkullisesti riisin. Harmitti oikein, ettei sitä tullut tuoreeltaan siivilöityä ja redusoitua kunnon kastikkeeksi. Kumma, ettei myöskään reseptissä moiseen kehotettu.

Ehkäpä tuota siivekästä voisi toistekin kokeilla, vaikka minun makuuni istuu ehkä paremmin kokonaisena paistettu mehukas luomukana. Rösti jäi vaivaamaan, ja kokeilut sen kanssa jatkuvat vielä. Kenties hyvinkin pian.