Viikko 27. Ah, ne munkit, makkarat ja mustikkapiirakat.

Rieslingiä iltahämärissä Mallasveden äärellä.

Mitäpä olisi kesäloma ilman kulinaristisia iloja? Kuin makkara ilman sinappia, mozzarella ilman basilikaa ja gini ilman tonicia. Tavallaan ihan hyvä, mutta kun tiedät että on olemassa jotakin, joka sen täydentää mitä ihastuttavimmalla tavalla, tunnet tulevasi vähän huijatuksi, jos jäät paitsi tuota aisaparia. Lomaa on vielä jäljellä useita kymmeniä tunteja, mutta Suomen-ekskursio on valitettavasti taakse jäänyttä elämää, jota vain haikeana nyt muistellaan varmaan jouluun saakka. Toimme Suomesta tuliaisena noin 4,5 kiloa herkkuja: kahvia, suklaata, salmiakkia, sinappia ja tietenkin leipää. Koska matkatavaroille on asetettu lentoyhtiön puolesta maksimipaino, päätimme tuoda osan ruokatuomisista elopainona, jota kerrytimme tasaisesti loman alusta loppuun saakka.


Tällä kesälomaviikolla en ehtinyt mitään projektiruokaa väsäämään, mutta haluan jakaa silti muutamia ruokahetkiä. Herkuttelu alkoi ensimmäisenä varsinaisena reissupäivänä hääjuhlassa, johon saimme kunnian osallistua. Mikä olisikaan ollut parempi tapa aloittaa kotimaan ruokaherkkujen maistelu kuin syömällä paistettua lohta pirkanmaalaisessa järvimaisemassa mainiossa seurassa? Kiitos, T&T, unohtumattomasta illasta.

Ravintolapäivä oli livahtaa ohi juhlinnasta toipuessa, mutta leppoisan sunnuntaikävelyn reitille osui kuitenkin pari pop up -kahvilaa. Ensimmäinen pysäkkimme oli Tammelantorille päiväksi palvelupisteen avannut Antin piirasuuni, jossa varsin reipas alakouluikäinen torimyyjä kaupitteli makeita ja suolaisia piirakoita sekä kahvia ja teetä. Sorsapuistossa Tiina-kahvilaa piti Tampereen Polkupyöräilijät ry. Muun muassa ihania omenapullia myyneen kahvilan nimen taustalla oli yhdistyksen elokuussa järjestämä pyöräretki, jolla vierailtiin Anni Polvan Tiina-kirjojen tapahtumapaikoilla.

Seuraavan herkkuhetken tarjosi rakas ystäväni A, joka tarjoili lukupiirin vauhdittajana Amerikan-matkalla inspiraationsa saanutta salaattia, jossa yhdistyivät upeasti mansikka, pähkinä ja pinaatti vadelmaisen vinaigretten alla. Kevyt salaatti-illallinen sopikin kuin suomimakkara hotsiin (tai kananmuna vetyyn sanoisi perheen eteläkarjalainen), sillä seuraavana päivänä matkamasua kartutettiin Pyynikin näkötornin legendaarisilla munkeilla (2 per nenä – yksi nyt ei vain mitenkään riitä). Ja jottei vain olisi liian köykäiseksi päivän kalorimäärä jäänyt, mätimme vielä iltapalaksi vanhoilla kotikulmilla Kalevassa Pizza & kebab 14:n kokin ranskalaiset – monia muistoja herätellyt ateria sekin, vaikkei välttämättä sitä fiineintä pöperöä.

Viikon puolessa välissä suuntasimme vuokra-auton nokan kohti Pälkäneen Mallasvettä ja mummonmökin rauhaa. Tokkopa on mitään yhtä rentouttavaa, terapeuttista ja hyvällä tavalla päätä nollaavaa kuin mökkipuuhastelu: saunaveden ja puiden kantoa, nuotion polttelua ja tietenkin ruuanlaittoa mökkikeittiössä. Möksäköksän tilanahtaus, varustetason puutteellisuus ja perusmausteiden niukkuus on parhautta. Siis oikeasti. Kun saatavilla on vain hyvät perusainekset, pieni leikkuulauta ja veitsi ja pöydänkulma, ollaan asian ytimessä. Sitä taas tajuaa, että hyvä on yksinkertaista. Molempina iltoina porsaan sisäfilee sai pintaansa vain suolaa ja mustapippuria, kanan ohutfilee suolaa ja ohueksi viipaloitua valkosipulia. Grillipuiden savu lyö lihoihin oman leimansa ja muurikassa sulaneessa voissa tirisevät valkosipulit aateloivat kanat vienolla maullaan.

Ensimmäisenä mökki-iltana karnivoristen herkkujen lisukkeena tarjoiltiin salaattia sekä vartaita, joihin oli pujoteltu pilkottua kesäkurpitsaa, paprikaa, punasipulia ja halloumia ja väliin kieputettu amerikan pekonia. Paremmalle puoliskolle valmistin lisäksi sinihomejuustotäytteisiä ja pekonikuorrutettuja herkkusieniä. Toisena iltana kasvikset päätettiin vokata muurikassa, mikä osoittautuikin paremmaksi vaihtoehdoksi. Herkkusieninyyttien sijaan pyöräytin itselleni sipulinyyttejä, joihin murensin punasipulin kaveriksi sinihomejuustoa ja viimeisen jäljelle jääneen pekonisuikaleen. Melkein tekisi mieli kirjoittaa haiku, tanka tai oodi sille nyytille, mutta mökki-verkkari-villasukka-hengessä sanon vain että perskutarallaa kun oli suunmukaista.

Viime syksynä tuliaisiksi saatu sinappituubi on aikaa sitten tyhjentynyt, joten nyt oli pakko ostaa iso pötkö Turun sinappia. Siispä torstailounaaksi grillissä tiristeltiin Tukkijätkä-makkarat (88 % lihaa!). Muutamaa makkaramakua reissussa testattua totesin jälleen, että vaikka erilaisia chili-, juusto- ja pekonimaustettuja makkaroita on mukava kokeilla, ei ole hyvän perusmakkaran voittanutta. Tukkijätkä-makkaran tuotenimen keksijän pitäisi mielestäni saada jokin tunnustus. Mikä kuvaisikaan paremmin rehellistä, lihaisaa, suomalaista perusgrillimakkaraa kuin ”tukkijätkä”? Näen mainoksessa Vesa-Matti Loirin istumassa Lapin yön hämärässä erätulilla, noukkaamassa Tukkijätkä-makkaran vuollun kepin nokasta hiilloksesta ja tokaisemassa jotakin sellaista kuin ”Tukkijätkä – joka eräjorman vakiovaruste”.



Torstailounas Kivitokeen tyyliin.



Pälkäneen jäätyä taakse parempi puolisko vain vaihtoi mökkimiljööstä toiseen ja lähti miehissä mittelemään seitsemässä lajissa Padasjoen perukoille. Minä siirryin kaupunkimaisemiin ja valmiisiin pöytiin. Ensin äiti kattoi eteen savuporojuusto-kukkakaali-sosekeittoa savuhärkärouheella. Vaikka nälkäkään ei mökkiaamupalan jälkeen ollut, samettinen soppa suli suuhun ja santsista oli vaikea kieltäytyä. Rakas ystävä K emännöi naisteniltaa, jossa herkuttelu aloitettiin ravuilla. Snapsit jätimme väliin, mutta kuohuviini virtasi illan alusta loppuun. Saksiniekkojen jälkeen meitä hemmoteltiin mehevällä kasvislasagnella ja lopuksi mutakakulla. Kostea ilta jatkui myöhään yöhön, joten olipa mukavaa, kun seuraavana päivänä sai helpottaa huteraa oloa jälleen äidin sapuskoilla: aurajuustouunilohta, perunaa ja porkkanaa.

Vielä viimeisenäkin reissupäivänä sain onnekkaana siirtyä pöydästä toiseen. Lounasta tarjosivat rakkaat herra ja rouva A, joilta olin etukäteen tilannut perunamuussia ja lihakastiketta. Saamani piti, eikä samettinen muussi täyteläisellä kastikkeella pettänyt odotuksia. Jälkiruuan jälkiruokaa lähdin metsästämään lapsuusmaisemista, joissa tapasin vanhimman ystäväni. Koko reissun ajan odottamani mustikkapiirakka löytyi tien päästä ja kruunasi Suomi-turneen.

Lomaviikolle ei siis varsinaista projektiruokaa tai -reseptiä mahtunut, mutta toinen toistaan herkullisempia hetkiä kuitenkin. Hieman pyöristynyt vyötärönseutukaan ei jaksa harmittaa, kun se on hankittu kotomaassa ihan parhaiden tyyppien seurassa. Syksyllä on aikaa terävöittää tiimalasia. Hyvistä mauista tinkimättä.