Sunday, 27 May 2012

Viikko 14. Litteät leivät

Olin jo antaa tämän viikon tekstille otsikon ”Alisuoritus nro 2”, mutta tulin toisiin ajatuksiin. Tarkoitukseni oli leipoa eräitä ranskalaisia leivonnaisia, mutta laiskuus iski sunnuntai-iltapäivänä, kun kämpän lämpötila ei ole viikkoon laskenut alle 24 asteen ja huippu on kolkutellut 28 astetta. Uuni on ollut päällä tällä viikolla tasan kerran, ja uskallan väittää, että keittiössä rikottiin silloin hetkellisesti 30 asteen raja. Päätin despoottina (ja koska tämä on minun projektini ja minun blogini), että tuossa keskiviikkoillan pätsissä leivotut flatbreadit saavat kelvata projektireseptiksi. Ja jos nyt lakkaan vähättelemästä, ei kyse ole edes ”kelpaamisesta”. En ole ennen leiponut flatbreadeja (olkoonkin, että ne ovat sämpylän ja pizzan sekoitus ja niitä molempia olen tehnyt usein) ja niistä tuli aivan pirullisen hyviä. Kaksi mainiota syytä, joiden vuoksi ne ovat mainio projektiresepti. Ni.


Varsinainen leipäresepti on peräisin The Guardianin verkkosivuilta, mutta täytteet sovelsin oman jääkaapin sisällön mukaan. Taikinaan tuli vehnä- ja ruisjauhoja, suolaa, vettä, hunajaa ja kuivahiivaa. Koska reseptistä tuli neljä flatbreadia, tein kahdenlaisia. Toisiin tuli pestoa, fetaa, aurinkokuivattua tomaattia, auringonkukansiemeniä ja omaan leipääni myös punasipulia. Toiset saivat päälleen mozzarellaa, pepperonia, kirsikkatomaatteja, jalopenoja ja hieman emmentalia.

Niin kova nälkä oli testiraadilla, että kuvat tuli räpsäistyä vähän hutaisten… Raati suosittelee lämmöllä molempia laatuja. Myös suhteellisen nopeasti valmistunut ja silti hyvin noussut taikina saa leipurin kiitokset. Teen toistekin. Kelpo resepti jääkaapin jämien hyödyntämiseen, ja lopputulos on kuitenkin salonkikelpoinen.



No comments:

Post a Comment