Aiemmin itselleni sanelemieni sääntöjen mukaan olisin voinut pitää viime viikolla tauon, koska olin lomalla, mutta kokkailin kuitenkin. Tosin projektiresepti oli taas aika heppoisesti ”jotakin uutta”. Pyöräytin lauantaina Wagamaman kookoskananuudeleita, joissa uutta oli paitsi kookosinkiväärikastike myös galangal, inkiväärin sukuinen kasvi, jonka juurta käytetään inkiväärin tapaan. Tuoretta galangalia ei valitettavasti meidän kaupoistamme löytynyt*, joten jouduin käyttämään kuivattua, viipaloitua versiota, joka poistettiin kastikkeesta hauduttamisen jälkeen.
Kastikkeeseen tuli tuon uuden hedelmän lisäksi myös inkivääriä, sitruunaruohoa, valkosipulia, korianteria, kookoskermaa (reseptissä mainittiin kookosmaito, mutta kaapin perukoilta löytyi kerma, joten en viitsinyt olla turhan tarkka), sokeria, suolaa ja valkopippuria. Sellaisen käivärän oli Wagamama tehnyt kotikokeille, että kehotti valmistusohjeessa muina miehinä yhtäkkiä lisäämään mikka-jauheen. Pikainen aineslistan silmäily todisti oikeaksi muistikuvani siitä, ettei moista ollut mainittu. Ei sitä löytynyt kirjan alkupuolella olevasta japanilaisen keittiön erikoisuuksia esittelevästä osiostakaan. Googlailun perusteella kyseessä on natriumglutamaattivalmiste. Koska Farnham osoittautui umamittomaksi, ja oma tahnatuubinikin taisi jäädä Suomen kamaralle, jätin aineen huomiotta.
Kastikkeen valmistus aloitettiin hauduttamalla valkosipulia, sitruunaruohoa, inkivääriä ja galangalia pähkinäöljyssä. Tähän lisättiin kuumaa vettä, sokeri, suola ja valkopippuri. Parinkymmenen minuutin poreilun jälkeen soosiin kipattiin kookoskerma ja silputtu korianteri.
Muu sapuska valmistui varsin tuttuun wok-tyyliin. Keitin nuudelit, paistoin vokissa ensin kanat ja heitin sitten perään kasvikset: tuoretta chiliä, kevätsipulia ja paprikaa. Sitten nuudelit pyöriteltiin kookosinkiväärikastikkeessa ja kasattiin lautaselle kanan ja kasvisten kanssa. Pinnalle korianteria ja kylkeen limettiä. Näin.
Mjoo. Ihan jees.
*Vieno pyyntö Farnhamin kaupunginisille: jos tähän kaupunkiin joskus pyrkii etninen ruokakauppa, älkää torpatko sitä, niin kuin olette tehneet eräälle monikansalliselle hampurilaisravintolaketjulle (jota tosin en kaipaakaan), teleoperaattoreille, puntakaupoille ja muille, jotka eivät mielestänne sovi yrjöjenaikaiseen kaupunkikuvaan. Kiitos.
No comments:
Post a Comment