Viikko 5. Happamia, sano

Aurinkoinen kevätviikko innosti tutkailemaan marokkolaisia reseptejä Jamie does -kirjasta. Perjantaina testattiin työviikon päätteeksi nopea marokkolaisittain marinoitu kana ja avokadodippi leivän sisällä. Sunnuntaina säilöin sitruunoita, jotta saisin ehdan pohjoisafrikkalaisen maun elämäni ensimmäiseen tagineen. Tosin sitruunoiden on tekeydyttävä kuukauden päivät vaatekomeron perukoilla (ainoa viileä ja pimeä paikka asunnossa) ennen kuin ne kelpaavat taginen mausteeksi.

Mukavaa tässä oli myös helppous ja nopeus, sillä lähes kesäiseksi yltyneenä viikonloppuna ei meinannut raaskia keittiössä huhkia. Niinhän siinä kuitenkin kävi, että helpossa ohjeessa se projektin ensimmäinen mokakin sitten tuli. Reseptiin tarvittiin sitruunoita, suolaa, kanelitankoja, kokonaisia mustapippureita ja TUOREITA laakerinlehtiä… Enhän minä Pohjolan lakeuksilla ole mihinkään tuoreisiin laakerinlehtiin tottunut. Kuivattuina niitä on patoihin nakattu. Niinpä kaapissa oli vain kuivattuja, ja kun sitruunat oli jo valmisteltu purkitettaviksi, en viitsinyt enää perääntyä.

Steriloin suuren lasipurkin uunissa ja purkitin ainesosat ohjeistetusti. Nyt tuotos siis muhii vaatekomerossa, ja sitä pitää käydä parin päivän välein ravistelemassa. Huhtikuun lopulla sitä voi sitten alkaa käyttää muun muassa tagineen, fetan ja oliivien maustamiseen, leipätaikinaan… Varsinainen maistamisraportti siis seuraa perässä.

Mahtuipa viikonvaihteeseen vielä Farmers' Marketkin sunnuntaina. Runsaasta valikoimasta torikoriin päätyi villisikatuoremakkaroita chilillä ja limetillä maustettuina, sitruunaista virvoitusjuomaa (Bob Flint's Real Lemon) sekä kahta eri sorttia leipää. Vaikka torille lähdettiin aamiaispöydästä, emme voineet ohittaa grillissä tiriseviä herkkuja, vaan ahmimme puoliksi roast pork rollin: tuoreen sämpylään sisään sovitettua tirisevän kuumaa possupaistia rapealla kamaralla ja omenasoseella. Siitä ei paljon sunnuntailounas parane. Tästä saadaankin suunta viikon 6 teemaan. Ohjelmassa olisi nimittäin brittiklassikko vailla vertaa.

Ruokakirjahankintoja

Viikko 4. Burger Queen

Viime viikon tosihaasteen jälkeen otin vaihteeksi vähän kevyemmin. Olin koko viikon himoinnut burgeria, joten uuden Olive-lehden italialaiset kana-/kalkkunaburgerit tulivat vastaan kuin tilauksesta. Päätin tehdä ohjeen tomaattirelissin oheen lisukkeeksi myös Maku-lehden hernepestoa. Näin ollen uutta olivat kalkkunanjauhelihapihvit ja pesto. Jollei kokkauspäivä olisi ollut perjantai, olisin kenties leiponut sämpylöitäkin itse, mutta työviikon päätteeksi tyydyin vain sulattamaan pakastimesta aiemmin ostamiani jyväsämpylöitä.

Ensin valmistuivat tomaattirelissi (siideriviinietikkaa, muscovadosokeria, sinapinsiemeniä, tomaattia ja kevätsipulia) ja hernepesto (herneitä, saksanpähkinöitä, parmesaania, basilikaa, oliiviöljyä, sitruunamehua, valkosipulia, mustapippuria ja suolaa). Vasta ostetun sauvasekoittimen silppurikulholisäosa on ollut kyllä pienoinen pettymys. Taannoin chilikastiketta suhautellessa soosit karkailivat ”nestetiiviin” kannen ja kulhon välistä, ja pestoaineksia piti välillä kaapia lusikalla laidoilta keskemmälle, jotta ne silppuuntuivat kunnolla… Taitaa kuitenkin tämän viikon asiakaspalauteinto olla sen verran vähissä, etten jaksa mennä Robert Dyasille mouhoamaan.

Pihveihin valikoitui kalkkunan jauheliha siitä yksinkertaisesta syystä, että broilerin jauhelihaa ei ollut tarjolla. Lihaan sekoitettiin runsaasti basilikaa, mustapippuria, suolaa sekä munankeltuainen. Pihvit paistuivat noin 7 minuuttia per puoli, jonka jälkeen ne nosteltiin paahdetuille sämpylöille hernepeston, tomaattirelissin ja tuoreen mozzarellan kera.

Purilainen maistui molemmille raatilaisille, ja myös helppoutta ja nopeutta raskaan työviikon päätteeksi kiiteltiin. Kalkkunanliha pysyi paistettaessa huomattavasti mehevämpänä kuin naudanliha, joten tarvetta lisäkastikkeille ei ollut.

Kyvyttömyyteni heittää mitään ruuantähteitä suoraan roskiin on noussut taloudessamme yleiseksi vitsiksi. Ikäväkseni moni muovirasiaan pakkaamani jämä kuitenkin sinne ennen pitkää päätyy, kun en ehdi ihan kaikesta loihtia uutta, vaikka kuinka yrittäisin. Poisheittäminen käy onneksi pian hieman kivuttomammaksi, kun tässäkin kylässä siirrytään vihdoin jätehuollon saralla 2000-luvulle ja aletaan kerätä biojätettä. Hurraa! Tällä kertaa hernepeston ja tomaattirelissin tähteet kuitenkin päätyivät sulostuttamaan sunnuntaiaamiaista Lapin rieskan päällä, parmesaanin kera.

Viikko 3. Piirakanpyörittelijä

Yksi parhaista lapsuusmuistoistani liittyy leipomiseen. Leivoimme äidin, mummon ja isomummon kanssa silloisessa mummolassa (joka oli myöhemmin meidän koti) perunapiirakoita leivinuunissa. Pikkuleipuri, jonka nenä ulottui juuri ja juuri pöydänreunan yli, sai rypyttää muutaman piirakan, mutta luulen, että mummo kävi nekin korjaamassa, niin tasalaatuisen kauniita kakkaroita uunista tuli.

Sittemminkin piirakat ovat ruokavalioon kuuluneet, mutta ostotavarana. Riisi- ja perunapiirakan kaksintaistelu päätyy minulla aina perunaisen voittoon. Päätinpä siis aurinkoisena sunnuntai-iltapäivänä ryhtyä piirakanpyörittelijäksi.

Tuttua Justiina-kaulinta ei täältä saa, piirakkapulikasta puhumattakaan, joten työvälineenä toimi tasapaksu puupökkelö, jota kaupassa kaulimena myytiin.

Homma alkoi perunateatterilla. Kuorin kattilaan kiehumaan 1,5 kiloa jauhoista perunaa. Määrä tuntui melko suurelta kuoritaikinan kokoon nähden, sillä taikinaan tuli vain 2 desilitraa vettä ja 5 desiä jauhoja, mutta päätin kuitenkin pysyä ohjeessa, enkä lähteä tapojeni mukaan hötkyilemään omin päin...

Etukäteen eniten jännitti taikinan käsittely. Olin aivan varma, että jokin rakenteessa menee mönkään ja päädyn raapimaan taikinariekaleita työpöydästä, kaulimesta, paidasta ja vaikka mistä itku kurkussa ja kiukkuhiki otsalla. Yllätykseni olikin suuri, kun taikina irtosi paitsi kulhosta myös käsistä ja vielä kauliutuikin kuuliaisesti - kunhan muistin roiskia jauhoja joka väliin.

Kakkaroiden muoto ja koko vaihteli, mutta en ollut kuvitellutkaan saavani aikaan samasta muotista tehtyjä pyörylöitä. Eikä se toisaalta haitannutkaan. *lisää tähän jonkin imelä latteus erilaisuuden rikkaudesta*

Survoin kypsät perunat ihanalla vintage-survimellani (jolla olen muuten tehnyt kuohkeampaa ja tasalaatuisempaa muusia kuin konsaan millään sähkövempaimella) ja sekoitin joukkoon suolaa, maitoa, voita sekä kaksi kananmunaa. Koska muusia tosiaan näytti olevan melko reilusti, mätin sitä runsaalla kädellä kakkaroiden keskelle ja rypytin niin kuin mummo opetti.

Uunipellit - kuten niin moni muukin asia tässä maassa - ovat täällä niin kummallisia, että niihin mahtui vain kuusi piirakkaa kerrallaan. Ensimmäinen pellillinen kypsyi noin kymmenessä minuutissa, ja täysillä paahtava uuni laukaisi lämmöstä aktivoituvan palovaroittimen, jonka hiljennysnappi ei tuottanut odotettua tulosta. Seurauksena siis tuuletus läpivedolla sekä vuorovedoin suoritettu pyyhelöyhytys. Kun varoitin lopulta vaikeni, loput kolme pellillistä saatiin paistettua ilman tärykalvoja järkyttävää ujellusta.

Nautiskelin ensimmäisen uunituoreen piirakan pelkän voin kera, ja olihan se herkkua. Pakko myöntää, että olin melko ylpeä tuotoksestani. Maltoin kuitenkin pyöräyttää vielä munavoinkin, jolla silattiin loput testikappaleet. Leipomukset olivat myös paremman puoliskon mieleen, mutta herkuttelulta säästyi sentään jokunen kappale pakastettavaksikin.

Viikko 2. Frutti di Mare

Viime viikon ostospäivän tuloksena löytynyt Gordon Ramsayn Cooking for Friends (Oxfamin charity shopista, £4,99) tarjoaa tämän viikon uuden kokkauselämyksen. Valmistin eilen perjantaina ensimmäistä kertaa elämässäni kampasimpukoita.

Olimme nauttineet lounasta paikallisessa italialaisessa ravintolassa, jossa meillä on ollut ”se tavallinen” kai toisesta käynnistä asti. Tuhdihkon pizzalounaan jälkeen kevyt ja maukas bistroillallinen oli paikallaan. Jo aiemmin viikolla olin valinnut kirjasta ohjeen Grilled scallop and prawn brochettes with coriander and chilli butter eli vapaasti suomennettuna grillattuja kampasimpukka-jättikatkarapuvartaita korianteri-chilivoin* kera.

Lupasin itselleni projektin alkaessa, että en tapani mukaan tuunaile reseptejä ensimmäisellä kerralla vaan teen juuri niin kuin ohjeessa käsketään. Tällä kertaa jouduin tekemään pienen poikkeuksen tästä, sillä etsinnöistä huolimatta en löytänyt haluamaani parilapannua, eivätkä vartaat olisi mahtuneet paistinpannuumme. Simpukat ja jättikatkikset paistuivat siis pannulla ilman bambutikkuja. Ainesten suhteen pysyin kuitenkin luvatusti Gordonin listauksessa.

Kun hyvin ansaittu kylmä cavalasillinen (onko muunlaisia?) oli kaadettu, valmistin maustevoin, johon kaikessa yksinkertaisuudessaan tuli englantilaista luomuvoita (joka on niin hyvää, että voisin melkein popsia sitä sellaisenaan), raastettua luomusitruunan kuorta, tuoretta chiliä silputtuna, kourallinen tuoretta korianteria silputtuna sekä hienonnettu valkosipulinkynsi - suolaa ja mustapippuria unohtamatta. Tämä ihana sörsseli käärittiin tangoksi tuorekelmuun ja pantiin jääkaappiin tekeytymään. Kampasimpukat ja jättikatkikset sivelin chef Ramsayn ohjeen mukaan oliiviöljystä, rosmariinista, persiljasta ja sitruunasta sekoitellulla marinadilla ja nostin niin ikään kylmään odottelemaan.

Tässä välissä petasin mereneläville salaattipedin rucolasta, vesikrassista, artisokansydämistä, sitruunamehusta ja mustapippurista. Peti oli omaa käsialaani, sillä G.R. ei ohjeistanut minkäänlaiseen lisukkeeseen.

Pannun kuumenemista odotellessa huomasin hieman hermostuvani. Mitä jos paistan liikaa, ja nuo arvokkaat Koillis-Atlantin herkut sitkistyvät purukumiksi? Entä jos en paista riittävästi, ja juoksemme yön tyhjentämässä vatsansisältöä raa’asta merenelävästä? Syvä sisäänhengitys, ja molluskat pannuun. Noin kaksi minuuttia per puoli kuumalla levyllä riitti. Sitten herkut petiin ja yrttivoita pintaan.

Simpukka oli mureaa ja mehevää! Huzzah! Simpukan harmiksi se jäi silti kakkoseksi lautasella, sillä raati totesi sen odotetusti maultaan melko mitäänsanomattomaksi jättikatkarapujen rinnalla. Rucola-vesikrassi-artisokkapeti hurmasi erityisesti allekirjoittaneen, joka häpeilemättä kiitteli vuolaasti sen yhteensopivuutta merenherkkujen kanssa. Parempi puolisko oli tyylilleen uskollisena säästeliäämpi ylisanojen kanssa, mutta eipä tuo poiskaan sylkenyt. Hänelle kyseessä oli myös ensikosketus artisokansydämiin. Ei siitä sen enempää.

Tästä on hyvä jatkaa viikonloppua vuohenjuusto-sitruunapastan (la) sekä kokonaisena paistetun kanan ja paahdettujen juuresten (su) merkeissä. Ja tietenkin viikon 3 haastetta tuumaillen…

*Kielipoliisit, terve! Tarkastin Kotukselta yhdyssanan muodostuksen.