Viikko 14. Litteät leivät

Olin jo antaa tämän viikon tekstille otsikon ”Alisuoritus nro 2”, mutta tulin toisiin ajatuksiin. Tarkoitukseni oli leipoa eräitä ranskalaisia leivonnaisia, mutta laiskuus iski sunnuntai-iltapäivänä, kun kämpän lämpötila ei ole viikkoon laskenut alle 24 asteen ja huippu on kolkutellut 28 astetta. Uuni on ollut päällä tällä viikolla tasan kerran, ja uskallan väittää, että keittiössä rikottiin silloin hetkellisesti 30 asteen raja. Päätin despoottina (ja koska tämä on minun projektini ja minun blogini), että tuossa keskiviikkoillan pätsissä leivotut flatbreadit saavat kelvata projektireseptiksi. Ja jos nyt lakkaan vähättelemästä, ei kyse ole edes ”kelpaamisesta”. En ole ennen leiponut flatbreadeja (olkoonkin, että ne ovat sämpylän ja pizzan sekoitus ja niitä molempia olen tehnyt usein) ja niistä tuli aivan pirullisen hyviä. Kaksi mainiota syytä, joiden vuoksi ne ovat mainio projektiresepti. Ni.

Varsinainen leipäresepti on peräisin The Guardianin verkkosivuilta, mutta täytteet sovelsin oman jääkaapin sisällön mukaan. Taikinaan tuli vehnä- ja ruisjauhoja, suolaa, vettä, hunajaa ja kuivahiivaa. Koska reseptistä tuli neljä flatbreadia, tein kahdenlaisia. Toisiin tuli pestoa, fetaa, aurinkokuivattua tomaattia, auringonkukansiemeniä ja omaan leipääni myös punasipulia. Toiset saivat päälleen mozzarellaa, pepperonia, kirsikkatomaatteja, jalopenoja ja hieman emmentalia.

Niin kova nälkä oli testiraadilla, että kuvat tuli räpsäistyä vähän hutaisten… Raati suosittelee lämmöllä molempia laatuja. Myös suhteellisen nopeasti valmistunut ja silti hyvin noussut taikina saa leipurin kiitokset. Teen toistekin. Kelpo resepti jääkaapin jämien hyödyntämiseen, ja lopputulos on kuitenkin salonkikelpoinen.

Viikko 13. Lomaviikon pikawok

Aiemmin itselleni sanelemieni sääntöjen mukaan olisin voinut pitää viime viikolla tauon, koska olin lomalla, mutta kokkailin kuitenkin. Tosin projektiresepti oli taas aika heppoisesti ”jotakin uutta”. Pyöräytin lauantaina Wagamaman kookoskananuudeleita, joissa uutta oli paitsi kookosinkiväärikastike myös galangal, inkiväärin sukuinen kasvi, jonka juurta käytetään inkiväärin tapaan. Tuoretta galangalia ei valitettavasti meidän kaupoistamme löytynyt*, joten jouduin käyttämään kuivattua, viipaloitua versiota, joka poistettiin kastikkeesta hauduttamisen jälkeen.

Kastikkeeseen tuli tuon uuden hedelmän lisäksi myös inkivääriä, sitruunaruohoa, valkosipulia, korianteria, kookoskermaa (reseptissä mainittiin kookosmaito, mutta kaapin perukoilta löytyi kerma, joten en viitsinyt olla turhan tarkka), sokeria, suolaa ja valkopippuria. Sellaisen käivärän oli Wagamama tehnyt kotikokeille, että kehotti valmistusohjeessa muina miehinä yhtäkkiä lisäämään mikka-jauheen. Pikainen aineslistan silmäily todisti oikeaksi muistikuvani siitä, ettei moista ollut mainittu. Ei sitä löytynyt kirjan alkupuolella olevasta japanilaisen keittiön erikoisuuksia esittelevästä osiostakaan. Googlailun perusteella kyseessä on natriumglutamaattivalmiste. Koska Farnham osoittautui umamittomaksi, ja oma tahnatuubinikin taisi jäädä Suomen kamaralle, jätin aineen huomiotta.

Kastikkeen valmistus aloitettiin hauduttamalla valkosipulia, sitruunaruohoa, inkivääriä ja galangalia pähkinäöljyssä. Tähän lisättiin kuumaa vettä, sokeri, suola ja valkopippuri. Parinkymmenen minuutin poreilun jälkeen soosiin kipattiin kookoskerma ja silputtu korianteri.

Muu sapuska valmistui varsin tuttuun wok-tyyliin. Keitin nuudelit, paistoin vokissa ensin kanat ja heitin sitten perään kasvikset: tuoretta chiliä, kevätsipulia ja paprikaa. Sitten nuudelit pyöriteltiin kookosinkiväärikastikkeessa ja kasattiin lautaselle kanan ja kasvisten kanssa. Pinnalle korianteria ja kylkeen limettiä. Näin.

Mjoo. Ihan jees.

*Vieno pyyntö Farnhamin kaupunginisille: jos tähän kaupunkiin joskus pyrkii etninen ruokakauppa, älkää torpatko sitä, niin kuin olette tehneet eräälle monikansalliselle hampurilaisravintolaketjulle (jota tosin en kaipaakaan), teleoperaattoreille, puntakaupoille ja muille, jotka eivät mielestänne sovi yrjöjenaikaiseen kaupunkikuvaan. Kiitos.

Sardinian tuliaisia

Punaviiniä yhdestä Sardinian omista rypäleistä, Carignanosta, Cherchin oliiviöljyä, sekä paikallista hunajaa.
Lisäksi mukaan tarttui saarella käsin tehty keramiikkalautanen, jonka kuviointi esittää riikinkukkoa.

Viikko 12. Tarjoilija, kolossani on konna.

Ei, tekstin otsikossa ei ole mitään rivoa. Se on sinun päässäsi, hyvä lukija. Otsikko on aivan viaton viittaus tämän viikon projektireseptiin, joka oli Toad-in-the-Hole, eli vapaasti suomennettuna "konna kolossa". Yksinkertaisimmillaan kyse on käristetyistä makkaroista, joiden päälle kaadetaan Yorkshire pudding -taikinaseos. Uunissa se kohoaa osittain makkaroiden lomasta kuohkeaksi, rapeaksi kuoreksi.

Mutta koska meillä tykätään olla aina niin pirun erikoisia, teinkin konnat unkarilaisesta paprikamakkarasta ja lisäsin mukaan tavanomaisen sipulin ohelle tomaattia, paprikaa ja rosmariinia (tässä oli osittan myös teemana "Jääkaappi tyhjäksi jämistä ennen reissua").

Koska matkalaukku odottaa tuossa yhä tyhjänä huomista matkaanlähtöä, jätän turinoinnin sikseen ja annan kuvan puhua puolestaan lopputuloksen osalta.

Viikko 11. Marokon mummon paremmat pyörykät

Kiireinen viikko herätti jälleen uinuvan alisuorittajan, joka turvautui helpoista helpoimpaan reseptiin: lihapulliin. Vähän löyhä on tässä uutuusfaktorikin: lihapullat lampaanjauhelihasta. Olen siis tehnyt lihapullia ja laittanut lammasta, mutta en koskaan yhdistänyt näitä kahta. Eläköön kekseliäisyys!

Resepti löytyi samasta Jamie Does -kirjasta, josta viikolla 7 tein uhanalaista kalaa kuskusin kera. Nyt lautaselle päätyi hieman kauempana sukupuuton kuilusta loikkiva englantilainen lammas, josta pyöriteltiin keftoja (tai koftia tai köftejä ja niin edelleen…), eli mausteisia lihapullia. Pyörykkätaikinaan tuli myös punasipulia, kuivattua korianteria ja kuminaa, tuoretta korianteria, paprikajauhetta, tuoretta inkivääriä, suolaa ja pippuria.

Täytyy sanoa, että pidän lihapullataikinan tekemisestä – ellei liha ole niin kylmää, että sormet puutuvat. On hyvin kiehtovaa seurata, kun suola tekee tehtävänsä ja liha muuttuu geelimäiseksi lähes silmissä. Tässä tapauksessa pyörykkätaikina myös tuoksui hyvältä. Siis ihan oikeasti. Pääasiassa se johtui paprikajauheesta. Käytin nimittäin savustetusta paprikasta tehtyä paprikajauhetta tavallisen sijaan. Sen tuoksu on kuivana ja kypsentämättömänäkin aivan huikean täyteläinen ja lämmittävä.

Sillä välin, kun lammaspullat tekeytyivät jääkaapissa, sekoittelin lisukkeet. Tällä kertaa meillä oli his and hers -lisukkeet. Rakastan nimittäin itse sipulia, jonka liian voimakas läsnäolo saa paremman puoliskon lähes yökkäämään. En siis aikonut tarjota hänelle tomaattipunasipulisalaattia sitruunaoliiviöljykastikkeella, vaan tein hänelle sen sijaan tomaattikurkkusalaatin sitruunaoliiviöljykastikkeella. Lisäksi sekoittelin vielä herrrrrkullisen dipin kreikkalaisesta jogurtista, oliiviöljystä, harissasta ja mustapippurista.

Pyöryköiden käristessä parilapannussa en voinut olla ajattelematta viikoittaisia eläinkuljetuksia Linnakadulla, kun asuntoomme saakka kantautuu äänekäs määkinä… Valkoiset villapallerot ovat varmasti siihen saakka saaneet kirmata sydämensä kyllyydestä nummilla ja niityillä. Eikö niin?

And we’re back. Pullien kypsyessä lämmittelin kuivalla paistinpannulla kokojyväpitaleipiä, joihin sitten sullottiin koko komeus: lammaspullia, harissajogurttia, tomaattisalaattia ja värin vuoksi vähän rucolaa. Valamiehistö oli varsin yksimielinen: nam. Kaikessa helppoudessaan ja yksinkertaisuudessaan täydellinen iltapala. Mausteinen Carménère muuten sopi melko hyvin siihen kylkeen.

Keftoja ei juuri yöpalaksi tahi sunnuntaibrunssille liiennyt, mutta yli jääneet pitaleivät saivat maanantai-illan arvoisen – hiukan lauantaista krouvimman – täytteen. Kas näin.