Nyt taitaa olla syksy. Ilma on ollut
vielä jopa kesäisen lämmintä joinain päivinä, mutta syksyn
tunne on läsnä pimenevissä illoissa, muuttolintujen parvissa ja
pikkuhiljaa kellertyvissä lehdissä. Syksy tuo keittiöön juurekset
ja pataruoat, rukiiset maut ja lohdullisen aromikkaat liemet.
Alessa haudutettu lihapata on
ruskaruokaa brittiläisimmillään. Siinä missä täällä pata
saisi lisukkekseen taikinakannen, suomalainen pyöräyttää
perunamuusin. Uusin Glorian ruoka ja viini tarjosi ohjeen alessa
haudutettuun kukkoon. Ohjeeseen kuului koipi-reisiä, mutta
lähikauppamme puutteellisesta valikoimasta johtuen tein ruoan
vapaana kasvaneiden kanojen luullisista ja nahallisista reisistä.
Pyörittelin suolatut ja pippuroidut
reidet vehnäjauhossa ja ruskistin kauttaaltaan voi-öljyseoksessa.
Sitten paistoin rasvassa muutaman minuutin ajan viipaloitua
valkosipulia ja sipulia sekä kuutioitua pekonia. Näiden päälle
lorautin reilut 3 desiä Spitfire-alea. Kaupan olisi ollut
parempiakin merkkejä, mutta koska ohjeessa oli tämä laatu
määritelty, valitsin sen. Kun olut oli kiehahtanut, kaadoin
sipulit ja pekonit nesteineen kananreisien päälle pataan. Lisäsin
2,5 desiä kuumaa kanalientä, laakerinlehden ja muutaman
timjaminoksan ja jätin porisemaan hiljalleen kannen alle.
Muusin tein King Edward -lajikkeen
perunoista, joilla on tässä maassa lähes kulttimaine, eikä
suotta. Varsin maukas muusi niistä tuli, vaikka osa kunniasta
saattaakin mennä voille ja täysmaidolle, joita melko runsain mitoin
muusikattilaan laitoin. Lisukkeeksi paahdoin myös uunissa purjoa ja
porkkanaa.
Ale-kanaliemi oli herkullinen ja siinä
kypsyneet kananreidet niin kypsiä ja meheviä, että ne lähes
putosivat luista. Olen ehkä aiemminkin ylistänyt kananreisiä,
mutta niitä kelpaa kehua toistekin. Englannin ruokakaupoissa
kananreisiä saa myös luuttomina ja nahattomina ja ne ovat
ehdottomasti paras osa siivekkäästä. Liha on mureampaa ja
mehevämpää kuin rintafilee ja kilohinnaltaan halvempaakin.
 |
| Voita ja täysmaitoa... |
Yli jääneelle perunamuusille piti
keksiä käyttöä, koska haaskaaminen ei tullut kuuloonkaan, joten
sunnuntai-iltapäivä vierähti leipoessa itäsuomalaisia
perinneherkkuja: perunapiirakkaa ja lepuskaa. Ruis- ja ohrajauhot
eivät ole kovin käytettyä tavaraa täällä. Ruisjauhoja sentään
myy terveyskauppaketju, mutta ohrajauhoja ei ainakaan tästä kylästä
löytynyt. Onnekseni puoli sukua oli kyläilemässä muutama viikko
sitten, ja olin hyvissä ajoin pyytänyt äitiä tuomaan paketin
ohrajauhoja.
Lepuskat syntyivät käden käänteessä
muutamasta aineksesta, kun taikinaa ei tarvinnut vaivata eikä
kohottaa. Lepuska (niin kuin oikeastaan mikä tahansa tuore leipä)
on parhaimmillaan voinokareen kera, ja kyllä se hyvältä
maistuikin. Perunapiirakoita olen kerran aikaisimmin täällä
tehnyt, joten nekin pyöräytin jos en aivan rutiinilla niin ainakin
suhteellisen varmana onnistumisesta. Voi taivas sitä perunamuusin
paahtunutta tuoksua, kun piirakat tulivat uunista.
Meilläpä
herkuteltiin sunnuntain iltateellä kasakaupalla lämpöisiä
lepuskoja sekä perunakakkaroita munavoilla. A vot!
